Pihtijokikorento

Tieteellinen luokittelu

Lahko:	Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko:	Aitosudenkorennot (Anisoptera)
Heimo:	Jokikorennot (Gomphidae)
Suku:	Onychogomphus Selys 1854
Laji:	forcipatus (Linnaeus 1758)

Levinneisyys

Pihtijokikorento (Onychogomphus forcipatus) on Euroopassa yleinen ja laajalle levinnyt sudenkorentolaji. Suomessa se kuitenkin on jokseenkin harvinainen kivi- ja sorapohjaisten jokien korento.

Pihtijokikorento, koiras. Kuva: Tommi Laurinsalo.

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Pituus: 46-50 mm.

Pihtijokikorento on kooltaan melko pieni; se on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin aitojokikorento.

Pihtijokikorento muistuttaa muutenkin aitojokikorentoa, mutta on kuitenkin hyvin nähtynä helppo tunnistaa. Nimensä se on saanut koiraan takaruumiin isoista, pihtimäisistä perälisäkkeistä, jotka näkyvät helposti kauas ja luovat vaikutelman massiivisesta takaruumiin kärjestä. Naaras on hyvin tumma, hailakoin kirjailuin. Pihtijokikorennolla on turkoosit silmät, ja sen ruumiissa on vaaleankeltaisia tai joskus lähes valkoisia kirjailuja mustalla pohjalla. Silmät eivät kosketa toisiaan päälaella, mikä on kaikille jokikorennoille tyypillinen piirre. Raajat ovat osittain keltaiset, olkajuovat ovat hieman pienemmät kuin aitojokikorennolla ja takaruumiin 8. ja 9. jaokkeet ovat selkäpuolelta mustat. Kuten muillakin jokikorennoilla siipien kylkisuonet ovat vaaleat.

Pihtijokikorennon naaraan takaruumis on selvästi paksumpi kuin koiraalla. Naaraalla on myös vaaleat perälisäkkeet. Loppi. Kuva: Jukka Toivanen.

Lepäilee usein vaakatasossa kivillä tai maassa, takaruumis lievästi kohollaan.

Järvien rannoilla tavatessa käyttäytyminen poikkeaa joki-käyttäytymisestä. Järvillä koiraat pitävät rannassa 10-15 metriä pitkää, muutaman metrin levyistä rantareviiriä ja laskeutuvat pääosin maahan rannan tuntumaan. Reviirien päissä käytiin säännöllisesti kisaa viereistä reviiriä pitävien koiraiden kanssa. Järven tuntumassa naaraat lensivät 20-50 metriä sisämaassa. [1]

Elinympäristö

Joet, erityisesti pienet ja vähän isommat kivi-ja sorapohjaiset joet. Voi esiintyä myös savipohjaisten jokien kivisillä koskilla. Pihtijokikorennot elävät myös järvien äärellä, erityisesti Saimaan alueelta on useita havaintoja lajista järviympäristössä.

Esiintyminen

Suomessa laji viihtyy erityisesti Järvi-Suomen alueella, mutta myös muualla Etelä- ja Keski-Suomessa. Useimmiten laji on melko harvalukuinen.

Laji on yleinen Euroopassa, missä se on levittäytynyt laajalle aluelle Pohjois-Afrikasta Pohjois-Eurooppaan, mutta puuttuu esim. Brittein saarilta.

Päälentokausi: Euroopassa toukokuusta syyskuuhun, mutta Suomessa kesäkuusta elokuuhun. Päälentoaika on heinäkuussa. Aikuisia on tavattu 7.6.-9.9. välisenä aikana.

Muuta

Euroopassa pihtijokikorento on sukunsa laajimmin levinnyt laji, mutta lajeja tunnetaan useita. Nämä ovat usein vaikeita tunnistaa ja suvun taksonomia on vielä epäselvää.

Kuvia

Koiras, huomaa voimakkaan pihtimäiset perälisäkkeet, Jaala. Kuva: Jukka Toivanen

Naaras, Jaala. Kuva Jukka Toivanen

Naaras, kuva Sulka Haro.

Toukalla on selvät selkäkyhmyt, muttei kirjojokikorentomaisen kynsimäiset. Kuva: SSS/Petro Pynnönen

Pihtijokikorennon toukkia.

Lähteet

Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
Sandhall, Å. 2000: Trollsländor i Europa.
Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
www.korento.net
[1] Sulka Haro, tiedonanto sudenkorentoharrastajien sähköpostilistalla.