Haavi

Kohteesta Korentowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Haavi

Korentoharrastaja tulee törmäämään haaviin ja sen käyttäjään jossain vaiheessa - oli kyse sitten itsestä tai ystävästä. Kuten perhosia harrastettaessa on myös korentojen katselemisessa haavi yksi perusvälineistä: ilmankin pärjää, mutta kerran kokeiltuaan miettii miten on voinut ylipäätänsä elää ilman haavia.

Haavin perusvaatimukset ovat yksinkertaiset ja selkeät: haavin suun halkaisijan tulisi olla n. 50-60cm, pussin syvyys noin 1½-kertaa suun halkaisija, varren pituus yli 1m. Tyypillisessä haavissa on n. 150cm pitkä varsi ja halkaisijaltaan 50-senttinen haavipussi. Varsi on jäykkä ja kestävä, esimerkiksi teleskooppi tai vanha harjanvarsi. Teleskooppivarsi on kätevä, sen kun saa kätevästi lyhyemmäksi. Haavipussin väristä ei ole oikein tarkkaa käsitystä - väitetään, että musta ei pelottaisi korentoja, mutta valkoisesta olisi helpompi löytää tytönkorento, tarkkaa tietoa tuskin löytyy. Suomen perhostutkijain seuran 140cm teleskooppihaavinvarsi 50cm pussilla on perusväline, sillä saa jo huidottua ukonkorentojakin. Kyseisen haavin teleskooppivarsi on kuitenkin melko hutera värkki joka hajoaa jossain välissä. Kovat jätkät ovat kyhänneet monimetrisiä varsia kalahaaveista, mutta näillä tekniikan pitää olla kunnossa.

Pitkävartinen kiinteä haavi on hankala kuljettaa mukana. Teleskooppivarsi on kätevä, muttei niin luotettava kuin lapsen jääkiekkomaila joka on uhrattu odonatologian alttarilla haavinvarreksi. Kompromissina joillakin korentoharrastajilla on stydi haavinvanne, jonka päässä olevaan metallituppeen saa kiinnitettyä harjanvarren. Varmuuden periksi monilla on tähän tuppeen ja varteen porattu reikä, jonka avulla varren saa varmasti kiinni haavin vanteeseen. Tämmöinen malli on hyvä kompromissi. Kirjoittajakin käyttää ja suosittelee!


Sudenkorennot ovat ketteriä ja nopeita elukoita, joten haavilta vaaditaan jäykkyyttä ja jämäkkyyttä. Monimetrinen huteravartinen haavi voi olla riesa, kun korento ehtii aina väistää löysästi vähän sinnepäin viuhuvan haavinpussin. Pienillä haaveilla voi saada kiinni hoikkasudenkorentoja ja pienempiä korentoja, mutta ukonkorentojen pyytäminen tällaisella vaatii pitkää pinnaa ja tarzanmaista reagointikykyä. Retkihaavista käy paremman puutteessa vaikka lyhyestä harjanvarresta ja pienestä pussista nikkaroitu tynkäversio, tyhjää parempi sekin. Korentoja on todistetusti pyydystetty myös hatuilla ja paljain käsin kun epätoivo on iskenyt.


Halutessaan voi myös nikkaroida toukkahaavin jos nymfit kiinnostavat. Tällaisesta käy perinteinen pohjahaavi. Varren pitää olla jäykkä ja kestävä, haavin vanteen erittäin tukeva ja haavipussin erittäin kestävä. Toukkahaavilla kauhottaessa mukana kun voi olla kilokaupalla liejua, soraa ja kasviainesta. Vanha kalahaavin vanne on hyvä alku, ja jäykkä teräsputki on hyvä varreksi. Hyttysverkosta tai metallisesta puutarhakankaasta saa aikaan kaikenlaista! Toukkahaavin pussin ei tarvitse olla erityisen suuri, ja silmäkoon olisi hyvä olla 1-2mm. Kunnon toukkahaavi on jo todella raskaan sarjan kamaa, ja parhaiden mallien vanne onkin hitsattua metalliputkea. Ei helppo tehdä, mutta taatusti kestävä.

Haavin nikkarointi

Rane Olsenin blogissa on myös samankaltaisen haavin ohjeet ja kuvia proseduurista.

Haavin valmistaminen on tervetullutta väkästelyä jossa käden taidot kohentuvat, mieli lepää ja keho saa tervetullutta liikuntaa! Tarvitset:

  • Puisen harjanvarren – Tarjoustalossa hintaa noin 2 euroa. Pituus siinä yli metri, ehkä puolitoista. Tarpeeksi jäykkä ja ohut. Metallinenkin tietenkin käy.
  • Paksua ja jäykkää metallilankaa. Halkaisijaltaan puolesta sentistä vajaaseen senttiin lienee sopiva. Rautakaupasta saa juurikin sopivaa teräslankaa.
  • Kaksi kappaletta letkukiristimiä. Näitäkin saa rautakaupasta.
  • Haluamasi väristä hienoa ja nopeasti kuivuvaa kangasta. Tätä saa kangaskaupasta ja/tai vaatekaupasta, sieltä verhokangasrullien luota.
  • Sopivaa vahvaa lankaa ja neulan/ompelukoneen.
  • Tarvittaessa jeesusteippiä (”ilmastointiteippi”).


Aloita leikkaamalla rautalangasta sopivan mittainen pätkä. Jos teet halkaisijaltaan 50-senttisen haavin, niin voimme käyttää peruskoulussa tutuksi tullutta geometriaa, unohtaa sopivan kaavan, katsoa internetistä oikean vastauksen ja käyttää kaavaa p = 2ΠR, jossa R=ympyrän säde, joten näin saadaan haavin säteen mitaksi 157cm, ja siihen vielä vähän varaa päälle, joten leikkaa rautalangasta 180 cm pitkä pätkä!

Taivuta se ympyräksi, jättäen molempiin päihin alas sojottavat suorat osat. Näiden tulisi olla semmoiset 10 cm pitkät, voivat toki olla pidemmätkin. Ne toimivat kiinnityksessä.

Nyt ota haavinvarsi. Pujota letkukiristimet sen ympärille. Ota teräslankavirityksesi, pujota sen kärjet letkunkiristimien sisään, kiristä letkunkiristimet ja TADAA, sinulla on valmis haavin kehikko!

Mikäli teit homman oikein – mikä on sangen helppoa – niin tämä haavi kestää lähes ikuisuuden. Tarpeen vaatiessa haavin vartta ja kiinnityssysteemiä voi vielä fiksailla vaikkapa jeesusteipillä. Se on ehkä jopa suositeltavaa letkunkiristimien kohdalla, ettei vahingossa revi käsiään verille terävissä metallikulmissa.

Sitten valmistetaan haavikangas. Se on vaikein osuus. Jos homma ei onnistu ja itku tirahtaa, niin apuun voi huutaa äitiä.

Kuten jo edellä on mainittu, ei värin vaikutusta vielä varsinaisesti tiedetä. Valkoinen tai musta hieno kangas on paras valinta. Hyvin hienosilmäisestä haavista näkee helposti läpi ja voi jopa määrittää lajin ottamatta sitä käteen. Karkeampi on sitten kestävämpää.

Haavin havaksen pituus on luonnollisesti saman mittainen kuin haavin vanne, eli tässä tapauksessa se 157 cm. Pituus on hieman yli metri, sillä havaksen pitää taittua reilusti koko haavinvanteen yli haavia pyöräytettäessä – muutenhan ötökät lentävät pakoon avoimesta haavinsuusta.

Oikeaoppinen havas on pohjaltaann loivan pyöreähkö, ei teräväkärkinen, ja ompeleet ovat timmit, kaksinkertaiset. Se, miten tämmöiseen lopputulokseen pääsee, on jokaisen itse päätettävissä. Halutessaan haavoittuvimman osan, eli vannetta ympäröivän ompeleen, voi vielä peittää esim. ohuella muovikankaalla, joka suojelee tätä havaksen osaa kulumiselta. Havas on joka tapauksessa tällaisessa haavissa se kulutusosa, joten niitä joutuu tulevaisuudessa tekemään uudestaan.

Näin. Ei kovin vaikeaa!

Haavin käyttö

Hentosudenkorennot on helpointa napata kiinni haavilla. Hitaina lentäjinä niiden nappaaminen ei ole hankalaa. Heinikossa istuva korento napataan kiinni ujuttamalla haavi alle ja tempaisemalla ylöspäin. Mikäli kaveri istuu vesirajassa tai muussa paikassa jossa sen alla ei ole tilaa, voi kokeilla myös sivulta päin tapahtuvaa huitaisua. Haavin proosallinen iskeminen korennon ylle. on hyvä tapa, mikäli korento on maassa. Hentosudenkorennot voivat kävellä haavista pois.

Aitosudenkorennot ovat kertaluokkaa parempia lentäjiä, ja monien pyytäminen on jo todellinen taitolaji. Ei kannata jahdata korentoa juosten – korennoilla on erinomainen näkö ja ne ovat nopeita, taitavia lentäjiä. Vaikka kirmaaminen korennon perässä on taatusti hauskaa ja siitä on hupia myös kanssaihmisille, siitä tuskin on mainittavaa hyötyä. Haavilla nappaaminen on taitolaji, joka ruostuu talvella ja kehittyy vain harjoittelemalla. Eli kun homma tuntuu vaikealta, niin treenaa lisää. Sitkeys palkitaan kyllä.

Yleisesti lentävä aitosudenkorento napataan haaviin yhdellä nopealla iskulla, joka suuntautuu korentoon joko alaviistosta tai takaa. Isku kannattaa kohdistaa korennon pituusakselin mukaan. Korento näkee heikoiten juuri alaviistoon tai taakse. Iskun on oltava nopea ja useimmiten yrityksiä per korentoyksilö on vain yksi. Joskus suoraan kohti lentävä korento voidaan napata kiinni suoraan eteen kohdistuvalla iskulla, jota ainakin ukonkorentojen vaikuttaisi olevan vaikea väistää. Etäisyyden arviointi on kuitenkin tässä tapauksessa hankalaa.

Parhaimpaan tulokseen pääsee yksinkertaisella kyttäystaktiikalla: tarkkaile korentoa aikasi. Useimmiten ne lentävät samaa reittiä melko säännönmukaisesti. Tämän jälkeen sijoitat itsesi sopivaan kohtaan ja odotat. Käytännössä tässä vaiheessa korento muuttaa reittiään juuri sen verran, että joudut asemoimaan itsesti uudestaan – monet lajit karsastavat reviirille saapuneita isoja liikkuvia hirviöitä eli ihmisiä. Kärsivällisyys palkitaan: ympärillä lentelevää rannikkoukonkorentoa on joskus väijytty yli kymmenen minuuttia. On parempi odottaa varmaa iskua kuin huitaista sinne päin ja karkoittaa yksilö. Jotkut lajit, kuten kiiltokorennot, ovat täysin anteeksiantamattomia: yksi epäonnistunut huitaisu, ja yksilö nousee 20 metrin korkeuteen ja lentää kauas pois. Toiset lajit lentävät erittäin korkealla ja ovat siksi äärimmäisen vaikeita napata – liitokorento lienee näistä pahin.

Paikoillaan kököttävät aitosudenkorennot voidaan napata joko huitaisemalla haavi yksilön päälle (hankalaa, koska korento pelkää ylle hitaasti laskevaa haavia), tai yrittämällä ujuttaa haavi korennon alle ja tempaisemalla sitten ylös. Tarvittaessa voi myös huitaista haavilla lujaa vaakasuorassa ja kohdistaa isku hieman korennon yläpuolelle – tällöin pelästyvä ja lentoon nouseva korento mätkähtää suoraan haaviin. Tekniikka ei eroa esim. kärpäsen tappamisesta. Tällöinhän käsiä isketään yhteen kärpäsen yllä.

Lajeissa on eroja. Nopeat ja vilkkaat, korkealla lentävät ukonkorennot ovat hyvin vaikeita pyydystettäviä. Liitokorento on legendaarinen. Syyskorennot ovat helpommasta päästä. Rakettiverkkoja ei ole vielä käytetty, mutta eräs sankari on saanut korennon kiinni heittämällä haavin ilmaan korennon nenän eteen. Lintuasemilla korennot saattavat joskus sotkeutua verkkoihin, mutta passiivista korennonpyyntiä on tuskin Suomessa vielä harrastettu. Tapa on siis edelleen jalon ritarillista kilvoittelua: mies, haavi ja korento, yksi yhtä vastaan.