Eteläntytönkorento
| Eteläntytönkorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3947" width="250"/> |
Eteläntytönkorento (Coenagrion puella) on Suomessa toisaalta harvinainen kaakkoinen virtavesilaji, toisaalta etelärannikkoa voimakkaasti kolonisoiva pienvesien asukas.
Eteläntytönkorentokoiras. Huomaa leveät vaaleat olkajuovat, takaruumiin toisen jaokkeen kuvio ja takaruumiin runsas sininen väri. Kuva Sulka Haro.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Pituus: 33-35mm. Koiras muistuttaa hyvin paljon vaaleita sirotytönkorentoja, keihästytönkorentoa ja okatytönkorentoa. Naaraat ovat vaikeita erottaa siro- ja keihästytönkorennoista, ja niiden määrittäminen on varminta kädessä.
Koiras: Takaruumiin yläpinnan mustat kuviot ovat 3.-5. jaokkeessa pienet, vain noin neljäsosa sinisen määrästä/jaoke. Mustasta täplästä lähtee jaokkeiden sivuilla eteenpäin kapeat mustat pitkittäisviirut. Takaruumiin toisessa jaokkeessa U- tai lasikuvio joka ei ole yhteydessä 2. jaokkeen alareunan mustaan reunukseen (kts. kuva). Hartiajuovat melko leveät ja yhtenäiset. Koiras hyvin sininen.
Naaras muistuttaa erittäin paljon sirotytönkorentoa ja keihästytönkorentoa ollen siro, vihreämusta tai sininen hentosudenkorento. Naaraan olkasaumat leveät ja yhtenäiset, eivät katkea. 2. jaokkeen musta alue "pomminmuotoinen", vihreää jaokkeen yläpinnalla melko vähän. Naaraan kaulus eli pronotum (pään ja keskiruumiin välissä) on takareunaltaan loivasti aaltoileva (kuten pikkukuvan koiraalla), ei syvän kolmikärkinen kuten sirotytönkorennolla tai tylpän kolmiomainen kuten keihästytönkorennolla. Kauluksen takareuna kapealti vaalea. Osa naaraista kirkkaan sinisiä, joillakin vihreää väritystä takaruumiin ja keskiruumiin sivuilla. Myös pohjaväriltään vaaleansiniset naaraat ovat erittäin yleisiä.
Nuoren koiraan takaruumiin sininen sävy kehittyy nopeasti, mutta keskiruumis voi olla pitkään hyvin vaalea. Nuoret yksilöt ovat usein violetteja. Tämän takia samalla lammella voi näkyä yhtäaikaa sekä sinisiä, vihreitä, harmaita, ruskeita, violetteja että siniharmaita yksilöitä.
Kokemuksen karttuessa eteläntytönkorentokoiraasta oppii huomaamaan taivaansinisen yleisvärin ilman selkeätä vihreätä häivähdystä sekä mustan pienen määrän. Tällöin laji muistuttaa eniten okatytönkorentoa, joka on syvemmän sininen, sekä keihästytönkorentoa, joka on hailakampi, keskiruumiin ja pään seuduilta vihertävänsävyinen.
Elinympäristö
Oikealla: Puistolammikko Helsingin Kumpulassa. Lajia tavataan sekä joilla että etelärannikolla tämänkaltaisissa matalissa, lämpimissä allikoissa ja lammikoissa; kuvan elinpaikka on jo tuhoutunut. Helsinki 6/07, kuva: Janne Koskinen
Eteläntytönkorento on Suomessa levinneisyydeltään kaksijakoinen laji. Lajia tavataan sekä kirkkaiden purojen ja virtojen rannoilla Kaakkois-Suomessa, että yleisempänä monenlaisilla pienillä allikoilla ja vesistöillä pitkin etelärannikkoa. Useat viimeaikaiset uudet löytöpaikat ovat olleet golfkenttien vesiesteitä, likaisia soralampareita tai muita ihmisen tekemiä pienvesiä. Tyypillisesti esiintymillä on melko runsas kasvillisuus ja joskus jonkin verran virtausta. Lajia on havaittu kuitenkin myös vehkaisilla metsälammilla sekä suorantaisilla pikkujärvillä.
Lajilla on Suomessa selvästi vaeltamistaipumusta ja se on tehokas ja nopea kolonisoija.
Esiintyminen
Suhteellisen yleinen ja melko runsaslukuinen laji, joka on etelärannikon alueella, varsinkin pääkaupunkiseudun ympäristössä, melko helposti löydettävä. Lajia tavataan usein kymmenittäin, joskus toistasataakin yhdellä esiintymispaikalla.
Aikuisia on tavattu 21.5 - 4.9. välisenä aikana. Päälentoaika kesä-heinäkuussa, virtavesillä vielä elokuussa.
Suomessa eteläntytönkorento esiintyy levinneisyysalueensa pohjoisrajalla, mutta on ilmeisesti levittäytymässä pohjoiseen. Lajia tavataan lähes koko etelärannikolla ja pohjoisessa aina Lahteen ja Mikkeliin asti. Ahvenanmaalla laji havaittiin ensimmäisen kerran 2012.
Vielä vuoden 2000 uhanalaisuusluokituksessa laji oli vaarantunut ja erityissuojeltu. Vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksessa eteläntytönkorento arvioitiin kannan arvioidun kasvun takia elinvoimaiseksi. Laji poistui myös luonnonsuojeluasetuksen erityisesti suojeltavien lajien listalta vuonna 2013.
Kuvia
Eteläntytönkorennot parittelevat, kuva Sulka Haro
Tämä eteläntytönkorentonaaras on pohjaväriltään sininen. Violetti sävy viittaa nuoruuteen. Tommi Laurinsalo
Nuori koiras. Takaruumis on jo sininen, mutta keskiruumiin värit ovat kehittymättömät. Kaikki kuvioinnit ovat jo hyvin näkyvillä. Huomaa takaruumiin 2. jaokkeen U-kuviointi, sekä 3.-5. jaokkeen sivuilla olevat pitkittäisjuovat. Helsinki, kuva: Jukka Toivanen
Nuori eteläntytönkorentokoiras. Huomaa kauluksen muoto ja 2. jaokkeen kuviointi, selkeät olkajuovat. Kuvattu pyydystettynä. Helsinki 6/06. Kuva: Janne Koskinen.
Eteläntytönkorento, koiras. Tämä yksilö löytyi 6.6.2007 ja oli ensimmäinen havainto lajista Etelä-Hämeestä. Kuva: Jussi Mäkinen.
Eteläntytönkorento, naaras. 29.5.2007 helsinki. Kuva: Jussi Mäkinen.
Eteläntytönkorennon toukka.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Hämäläinen, M. 1984: Coenagrion puella -tytönkorennon esiintymisestä Suomessa; Notulae entomologicae 64
- Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
- http://www.korento.net