Runsausluokitukset

Yleisyys ja runsaus eivät ole sama asia. Yleisyys kuvaa lajin havaittavuutta, runsaus yksilömääriä elinympäristöissä. Kaksiosainen järjestelmä antaa mahdollisuuden luokitella lajien "yleisyyttä" tarkemmin kuin pelkkä lyhyt sanallinen kuvaus.

On huomattava, että seuraavat luokitukset ovat - luonnollisestikin - vain karkeita yleistyksiä. Jok'ikisen lajin runsaus ja yleisyys voivat vaihdella alueittain, joten tätäkään listaa ei kannata lopullisena totuutena.

Yleisyys

Yleisyys kertoo lajin levinneisyydestä ja biotooppivaatimuksista. Yleinen laji esiintyy laajalti ja usein monissa erilaisissa biotoopeissa. Laji saattaa kuitenkin puuttua Suomessa laajoilta alueilta: vaikka ruskohukankorento on hyvin yleinen suurimmassa osassa Suomea, puuttuu se Pohjois-Lapista. Yleisyys voidaan suoraan kääntää siis "lajin havaittavuudeksi".

• Erittäin yleinen: Lajia tavataan laajalti ja hyvin erilaisissa biotoopeissa. Laji on erittäin helppo löytää eikä siltä voi välttyä. Esimerkkilaji: keihästytönkorento.

• Hyvin yleinen: Lajia tavataan laajalti eivätkä sen elinpaikkavaatimukset ole tiukat. Laji on helppo löytää lähes kaikkialta. Esimerkkilaji: Ruskohukankorento.

• Suhteellisen yleinen: Lajia tavataan melko laajalti, mutta sen elinpaikkavaatimukset voivat olla suppeat. Lajia voi joutua etsimäänkin, mutta se on useimmiten melko helposti löydettävissä. Esimerkkilaji: Neidonkorento.

• Suhteellisen harvinainen: Lajia tavataan suppeahkolla alueella, tai sen elinpaikat ovat laikuttaisia ja elinpaikkavaatimukset voivat olla suppeat. Laji ei ole helposti löydettävissä. Esimerkkilaji: Pihtijokikorento.

• Hyvin harvinainen: Lajia tavataan vain paikoittain. Laji on erittäin vaikea löytää. Esimerkkilaji: Viherukonkorento.

• Erittäin harvinainen: Lajilla on vain muutama elinpaikka Suomessa. Laji on erittäin vaikea löytää. Esimerkkilaji: Kääpiötytönkorento.

Runsaus

Runsaus kuvaa lajin yksilömääriä elinpaikoillaan. Täten hyvin harvinainen laji, joka elää vain paikoitellen, voi kuitenkin olla melko runsaslukuinen, jos sitä elinpaikoillaan tavataan usein suuria määriä.

• Erittäin runsaslukuinen: Laji on esiintymispaikoillaan erittäin runsas, ja yksilöitä voi helposti ja säännöllisesti havaita useita satoja, koko kauden aikana helpostikin tuhansia. Esimerkkilaji: Sirokeijukorento

• Hyvin runsaslukuinen: Laji on esiintymispaikoillaan runsas, ja yksilömäärä esiintymispaikalla voi olla parhaimmillaan jopa satoja, koko kauden aikana satoja - tuhansia. Esimerkkilaji: Okatytönkorento

• Melko runsaslukuinen: Laji on esiintymispaikoillaan melko runsas; yksilöitä voi havaita parhaimmillaan joitakin kymmeniä tai noin sata, koko kauden aikana jopa satoja. Esimerkkilaji: Elokorento.

• Melko vähälukuinen: Laji on esiintymispaikoillaan vähälukuinen, yksilöitä voi havaita päivässä muutamista noin pariinkymmeneen, havaintomäärissä voi olla paikkakohtaisesti melko suuriakin eroja. Hyvillä esiintymispaikoilla yksilöitä voi kauden aikana havaita ehkä joitakin kymmeniä tai sata. Esimerkkilaji: Suoukonkorento

• Hyvin vähälukuinen: Laji on erittäin vähälukuinen. Yksilöitä havaitaan pääosin yksittäin tai ehkä muutamia, koko kauden aikana ehkä vain muutamia kymmeniä yksilöitä. Esimerkkilaji: Isoukonkorento

• Erittäin vähälukuinen: Lajista havaitaan pääosin yksittäisiä yksilöitä, eikä koko kauden aikana saada havaintoja monestakaan yksilöstä. Esimerkkilaji: Tundrakiiltokorento