Neidonkorento

Tieteellinen luokittelu

Lahko:	Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko:	Hentosudenkorennot (Zygoptera)
Heimo:	Neidonkorennot (Calopterygidae)
Suku:	Calopteryx Leach 1815
Laji:	virgo (Linnaeus 1758)

Levinneisyys

Kauniinvärinen neidonkorento (Calopteryx virgo) on virtaavien vesistöjen tyyppilajeja ja ehkä yksi tunnetuimmista sudenkorennoistamme.

Parittelevat neidonkorennot. Kuva: Lisse Tarnanen

Yleiskuvaus

Neidonkorennon tapaa useimmiten erilaisista virtaavista vesistöistä aina joenvarsilta pienille metsävirroille. Tummansinisen koiraan kokonaan värittyneet siivet ja perhosmaisen lepattava lento erottavat lajin heti kaikista muista suomalaisista sudenkorennoista immenkorentoa lukuunottamatta. Nämä kaksi lajia ovat ainoat Suomessa tavatut neidonkorennot, mutta Välimeren alueella elää lisää heimoon kuuluvia lajeja joista useat on vasta vastikään erotettu omiksi lajeikseen.

Tuntomerkit

Koko: 45-49mm. Suurikokoinen, keskimäärin suurin yhtäläissiipisemme. Siivet hyvin leveät, keskikohdastaan leveät, ja siipisuonitus hyvin tiheää. Lentää usein perhosmaisesti lepatellen joenvartta pitkin, siiveniskut melko hitaat.

Koiras on helppo tunnistaa: koko ruumis sähkönsininen, mutta väri vaihtelee valon tulokulman mukaan - toisinaan ruumis välkkyy smaragdinvihreänä. Takaruumiin kärjen alapinta punertavan ruskea. Koiraan siivet lähes tyvestä lähes kärkeen asti tummanruskeat (valossa siniset!), voivat näyttää lähes mustilta. Yksilöllistä vaihtelua kuitenkin on ja joillain siipien tyvellä ja kärjessä on enemmän kirkasta aluetta. Siivelle ei kuitenkaan meikäläisillä populaatioilla muodostu yhtä selviä ja jyrkkiä rajoja kuin immenkorennolla. Etelä-Eurooppalainen meridionalis- alalajin koiraiden siivet ovat aivan tyvestä kirkkaat.

Naaraan määrittäminen immenkorennosta on hankalampaa. Naaraan ruumis on vihreä pronssinvärisin lautumin keskiruumiin sivulla ja takaruumiin päällä. Siivet syvän ruskeat, immenkorentonaaraan siivet ovat kalpeanvihreät. "Lonkat" ja keskiruumiin takaosan sivut ovat lähes kokonaan tummanharmaat (immenkorennolla kellertäviä kuvioita). Siivellä valkea pieni valesiipitäplä, joka on noin kahden valesiipitäplän pituuden etäisyydellä siiven kärjestä. Poikkeuksellisesti naarailla voi olla tummemmat takasiivet tai voimakkaasti värittyneet siivet, myös koiraan värisiä (homokromisia) naaraita on havaittu.

Risteymät

Neidon- ja immenkorento myös risteytyvät luonnossa. Tynkkynen et. al. 2008 ilmoittaa koirashybridien tuntomerkeiksi:

risteymäkoiraan siipikuvio immenkorentomainen, mutta siipitäplien reunat diffuusit (terävärajaiset immenkorennolla)
risteymäkoiraan takaruumiin kärjen alapinta punertava (immenkorennola keltainen)

Samassa julkaisussa kerrotaan myös kahdesta naarashybridistä, jotka muistuttavat neidonkorentoa, mutta keskiruumiin jaokkeiden välit keltaiset kuten immenkorentonaaraalla. Pienen otannan vuoksi määritys näillä perusteilla on epävarmaa.

Elinympäristö

Oikealla: Neidonkorento viihtyy monenlaisisssa virroissa. Laji elää jopa tämänkaltaisissa hitaasti virtaavissa ja savisissa, mutta puhdasvetisissä joissa. Vantaa 7/07, kuva: Miikka Friman.

Viihtyy erityisesti kirkkaiden jokien ja virtojen suvantoalueilla, joissa runsaasti vesikasvillisuutta ja varjoisia alueita. Suosii hiekka- tai sorapohjaisia jokia mutta yleinen myös liejuisilla virroilla. Vaeltavia yksilöitä voi satunnaisesti havaita useiden kilometrien päässä normaaleista esiintymisalueista, kuten peltoaukella, suolampareilla tai jopa saaristossa.

Esiintyminen

Aloittaa lennon kesäkuun alkupuoliskolla ja jatkaa myöhään, elokuulle asti. Päälentokausi kesä-heinäkuu. Aikuisia on tavattu 22.5.-16.9. välisenä aikana.

Suhteellisen yleinen ja melko runsaslukuinen. Suomessa lajia tavataan etelärannikolta pohjoiseen aina noin Kuusamon-Pellon linjalle asti. Puuttuu Lapista, mutta itä-Lapissa Inarijärven eteläpuolella erillinen esiintymä. Yleinen ja runsaslukuinen sopivilla paikoilla.

Muuta

Muista suomalaisista korennoista poiketen neidonkorennolla ja immenkorennolla esiintyy soidinkäyttäytymistä. Koiraat puolustavat pientä kasvillisuudesta koostuvaa munintareviiriä virtaavan joen varrella. Reviirilliset koiraat häätävät tunkeilevat koiraat pois alueeltaan uhkaavin elein ja ajamalla niitä takaa. Reviirien puolustamisessa käytetään usein monimutkaisia tansseja. Reviirin puolustamiseen liittyvä rituaalitanssi voi kestää jopa 30min. Naaraan saapuessa reviirille koiras lentää soidinlentoa naaraan edessä ylösalas lepatellen ja välillä veteen laskeutuen (kosiolennon aikana koiraan siipien lyöntitiheys on niin nopea, että yksittäisiä lyöntejä ei silmin kykene erottamaan). Mikäli naaras hyväksyy koiraan, koiras tarttuu perälisäkkeillään naaraan kaulukseen (ns. tandem-asento) ja korentopari lentää kasvillisuuden suojaan paritellakseen. Paritellessaan neidonkorentolajien koiraat poistavat edellisen koiraan sperman naaraan sukuelimistä ennen oman spermansa luovuttamista; tämä viimeisen koiraan etu ei kuitenkaan ole täydellinen naaraan sukuelinten rakenteesta johtuen. Parittelun jälkeen korennot palaavat koiraan reviirille, ja naaras aloittaa muninnan koiraan vartioidessa reviiriä. Naaras munii usein veden alla. Neidonkorentokoirailla esiintyy myös reviirittömiä lisääntymistaktiikoita kuten immenkorentokoiraillakin.

Vanhemmassa kirjallisuudessa neidon- ja immenkorento luokitellaan usein kuuluvaksi sukuun Agrion. Koska Agrion on kuitenkin huonosti määritelty suku johon luokitellaan kuuluvaksi joko neidon- tai tytönkorennot (!) ei sen käyttäminen ole suositeltavaa. Neidonkorennot luokitellaankin nykyään sukuun Calopteryx ja useimmat tytönkorennot sukuun Coenagrion.

Neidon- ja immenkorennon on havaittu risteytyvän luonnossa. Myös muun maailman neidonkorentolajien välillä esiintyy risteytymistä.

Kuvia

Koiras, Vantaa. Kuva: Jukka Toivanen.

Naaras, Vantaa. Huomaa ruskeat siivet. Kuva: Jukka Toivanen.

Neidonkorento, koiras. Kuva: Tommi Laurinsalo.

Kaksi koirasta ja naaras. Kuva: Jouni Tuohimaa.

Koiras. Kuva: Rane Olsen

Koiras. Kuva: Petro Pynnönen.

Neidonkorennon toukat muistuttavat suuresti immenkorennon toukkia

Lisää kuvia neidonkorennoista tässä linkissä

Lähteet

Askew, R.R. 2004: The Dragonflies of Europe.
Corbet, P. S. 1999: Dragonflies: Behaviour and Ecology of Odonata. — 829 s., Harley Books, Essex.
Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
www.korento.net
Powell, D. 1999: A Guide to the Dragonflies of Great Britain.
Pajunen, V. I. 1966: Aggressive behaviour and territoriality in a population of Calopteryx virgo L. (Odon., Calopterygidae). — Ann. Zool. Fenn. 3: 201–214.
Siva-Jothy, M. T., Gibbons, D. W. & Pain, D. 1995: Female oviposition-site preference and egg hatching success in the damselfly Calopteryx splendens xanthostoma. — Behav. Ecol. Sociobiol. 37: 39–44.
Siva-Jothy, M. T. & Hooper, R. E. 1995: The disposition and genetic diversity of stored sperm in females of the damselfly Calopteryx splendens xanthostoma (Charpentier). — Proc. R. Soc. Lond. B 259: 313–318.
Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
Hämäläinen, M. 1984 - Odonata of Inari Lapland. - Kevo Notes 7
Tynkkynen, K. et al, 2008: Hybridization in Calopteryx damselflies: the role of males. Animal Behaviour 75: 1431-1439