Sirokeijukorento
| Sirokeijukorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3958" width="250"/> |
Sirokeijukorento (Lestes sponsa) on loppukesän yleisimpiä korentojamme, jokapaikan laji joka voi olla erittäin runsas.
Sirokeijukorentokoiras, Valkeala. Kuva: Jukka Toivanen
Yleiskuvaus
Pienikokoinen ja hentorakenteinen kirkasvärinen sirokeijukorento on heinäkuun jälkeen näkyvimpiä lajejamme. Lajia tavaan niin pienenpienillä allikoilla kuin joenvarsilla, järven- ja merenlahdilla kuin suolammillakin. Lentää hitaasti ja laskeutuu jääden usein avoimesti näytille, jolloin aukilevitetyt siivet ovat tunnusomaisia. Kun tunnet sirokeijukorennon ja okatytönkorennon, tunnet jo suurimman osan heinäkuun lopun ja elokuun hentosudenkorennoistamme.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Takasiiven pituus: 17,5-22mm (koiraat), 20-24mm (naaraat)
Takaruumiin pituus: 25,5-33mm (koiraat), 25-32mm (naaraat)
Kokonaispituus: 35-39mm
Aukilevitetyt siivet ja metallinvihreä välke viittaavat välittömästi Lestes-keijukorentoon: sirokeiju-, hentokeiju- tai isokeijukorentoon. Muut hentosudenkorentomme voivat joskus harvoin pitää siipiä aukilevitettyinä, mutta vain keijukorennoilla tämä on normaalia. Nuoret keijukorennot pitävät toisaalta usein siipiä supussakin.
Koiras: Keskiruumis selkäpuolelta kuparinhohtoisen kiiltävän musta, samoin takaruumiin 3.-8. jaokkeet. Keskiruumiin sivut, 1.-2. ja 9. takaruumiin jaoke sinihärmäinen. Nuori koiras vihreämpi, vaaleat osat oranssinruskeita.
Naaraan koko selkäpuoli kiiltävän kuparinvihertävä, sivut ruskeankellertävät.
Sirokeijukorento muistuttaa erittäin paljon isokeijukorentoa, mutta on huomattavasti yleisempi. Sirokeijukorennon koiraan erottaa isokeijukorennosta seuraavasti:
- Alemmat perälisäkkeet lähes suorat. Tyypillisesti niiden ja uloimpien perälisäkkeiden väliin jää selkeä rako.
- Takaruumiin 2. jaoke kokonaan sinihärmäinen. Huom! esiaikuisilla joskus takareunastaan kolmasosa härmätön.
Näiden kahden lajin naaraat ovat myös hyvin samankaltaisia, mutta sirokeijunaaraan
- munanasetin on pienempi eikä se jatku takaruumiin kärjen ulkopuolelle,
- hartioiden tummanvihreässä on selkeä vaalea hartiasaumajuova ja sen edessä yksittäinen tumma piste
Detaljikuva sirokeijukorennon koiraan perälisäkkeistä (kuva: Sulka Haro):
Elinympäristö
Kaikenlaiset seisovat vedet. Erityisen yleinen rehevillä järvillä ja suolammilla.
Esiintyminen
Erittäin yleinen ja erittäin runsaslukuinen laji: Lajia tavataan hyvin laajalti erilaisissa biotoopeissa, usein sadoittain.
Kesäkuun alusta syyskuuhun asti. Aikuisia on tavattu 12.6.-10.10. välisenä aikana. Keski- ja Etelä-Suomi sekä osat Pohjois-Suomesta. Pohjoisessa aina Kuusamon-Pellon linjalle saakka, mutta havaittu myös pohjoisempana, Kittilässä. Talvehtii munana, toukkakehitys hyvin nopeaa.
Kuvat
Parittelevat Sirokeijukorennot, Valkeala. Kuva: Jukka Toivanen
Sirokeijukorennon koiraat ovat sukukypsinä metallinvihreän ja sinihärmäisen kirjavia. Siivet ovat lepoasennossa tyypillisesti levällään, Espoo. Kuva: Jukka Toivanen
Sirokeijukorentonaaras, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen
Tämä naaras on väritykseltään koirasmainen, Valkeala. Kuva: Jukka Toivanen
Naaras, kuva Sulka Haro
Naaras, kuva Sulka Haro
Nuori koiras, kuva Sulka Haro
Keijukorennot pitävät siipiään levitettyinä, kuvassa sirokeijukorennon naaras. Vantaa 7/06, Janne Koskinen.
Sirokeijukorentokoiras on ottanut okatytönkorentonaaraan tandemiin. Kuva Janne Koskinen.
Naaras, 17.7.2007, Tammela. Kuva: Jussi Mäkinen.
Keijukorentojen toukat muistuttavat suuresti toisiaan.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Jödicke, R. 1997: Die Binsenjungfern und Winterlibellen Europas.
- Askew,R. 2004: The Dragonflies of Europe
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- www.korento.net