Isokeijukorento
| Isokeijukorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3957" width="250"/> |
Isokeijukorento (Lestes dryas) on vähälukuinen ja paikoittainen keijukorento, joka muistuttaa hyvin paljon sirokeijukorentoa.
Isokeijukorentokoiras, huomaa rotevampi ruumiinmuoto kuin sirokeijukorennolla ja 2. jaokkeen väritys. Kuva: Rane Olsen, Pori 2007
Yleiskuvaus
Erilaisten pienvesien laji, selvästi sirokeijukorentoa harvinaisempi.
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Takasiiven pituus: 19-25mm (koiraat), 21-25mm (naaraat)
Takaruumiin pituus: 26-33mm (koiraat), 26-31mm (naaraat)
Kokonaispituus: 35-40mm
Sirokeijukorennon kanssa hyvin vaikea lajipari. Varma määritys edellyttää joko pyydystämistä tai erittäin tarkkoja valokuvia: koiraalla perälisäkkeiden muoto, naaraalla keskiruumiin sivujen väritys ja munanasetin yhdessä. Keijukorennoista suurin osa on sirokeijukorentoja, mutta kriittisyys on erittäin paikallaan.
Sirokeijukorentoa hieman suurempi ja tukevampi, paksuruumiisempi eikä yhtä hento. Koiras sinihärmäisen ja kiiltävänvihreän kirjava. Muistuttaa erittäin paljon yleisempää sirokeijukorentoa, mutta erotettavissa tästä seuraavien tuntomerkkien avulla:
- Takaruumiin 2. jaoke on sinihärmäinen vain noin 2/3 pituudelta, jaokkeen alaosa on vihreänkiiltoinen eikä siinä ole sinistä. Joskus esiaikuisilla sirokeijukorentokoirailla, joilla sinihärmäisyys ei vielä täysin kehittynyttä, voi olla hämäävän samanlainen kuviointi.
- Koiraan alemmat perälisäkkeet ovat kärjistä jyrkästi sisäänpäinkaartuneet ja melko leveät.
Isokeijukorentonaaras on roteva ja munanasetin on suuri. Keskiruumiissa ei ole vaaleaa olkasaumaa ja tumma ylettyy alemmas kuin sirokeijukorennolla. Pori 07, Rane Olsen
Vihreänkiiltoinen naaras on myös rotevampi kuin sirokeijunaaras ja vaikea määrittää. Naaraan määrittämisessä parhaat tuntomerkit ovat:
- Munanasetin ja sen suojus jykevä ja suuri. Munanasetin jatkuu takaruumiin kärjen ohi
- Naaraan keskiruumiin sivuilla ei ole selkeää vahvaa vaaleaa juovaa hartiasaumalla, eikä yksittäistä tummaa pistettä keskiruumiin etualareunassa.
Tuntomerkkinä ilmoitetaan myös:
- Kauluksen (protonum) sivuilla enemmän tummaa kuin sirokeijukorennolla, tumman ylettyessä alemmas (Dijkstra 2006).
- Keskiruumiin tumma ulottuu takaosassaan alas, aina "mesopleural sutureen" asti
Detaljikuva isokeijukorentokoiraan perälisäkkeistä (Kuva: Sulka Haro):
Koiraan perälisäkkeet alta. Kuva: Rane Olsen
Naaraan munanasetin jatkuu takaruumiin kärjen yli, pitemmälle kuin S10 (Kuva: Rane Olsen):
Elinympäristö
Monenlaiset pienvedet, kuten sorakuopat, suot, ihmistoiminnan seurauksena syntyneet allikot, ja matalat järvet. Suosii hyvin rehevää kasvillisuutta, tiheitä osmankäämiköitä yms., mutta tavataan myös soilla, karummilla metsälammilla ja vähäkasvustoisissa sorakuopissa. Erityisesti pienvesissä, jotka kuivuvat loppukesällä.
Esiintyminen
Päälentoaika kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Aikuisia on tavattu 5.6.-21.9. välisenä aikana. Tavataan erityisesti Lounais-Suomessa ja etelärannikon alueella, mutta havaintoja on hajanaisesti sisämaasta linjan Oulu-Joensuu eteläpuolelta.
Harvinainen ja hyvin paikoittainen, mutta monilla esiintymispaikoistaan melko runsaslukuinen laji. Talvehtii munana, toukkakehitys erittäin nopeaa.
Kuvat
Koiras. Sulka Haro
Naaras. Bulgaria 6/07, Petri Metsälä
Naaras, Jaala. Kuva: Jukka Toivanen
Koiras, Lohja. Kuva: Jukka Toivanen
Toukan perälisäkkeet suippenevat voimakkaasti. Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa.
Pitkä ja 45 asteen kulmassa ruumiiseen nähden oleva pyyntinaamari on tunnusomainen keijukorennoille. Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa.
Lähteet
- Askew, R.R. 2004: The Dragonflies of Europe.
- Brooks, S: Field Guide to the Dragonflies and Damselflies of Great Britain and Ireland.
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Jödicke, R. 1997: Die Binsenjungfern und Winterlibellen Europas.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
- www.korento.net
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215