Isokeijukorento

Korentowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isokeijukorento
Tieteellinen luokittelu
Lahko: Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko: Hentosudenkorennot (Zygoptera)
Heimo: Keijukorennot (Lestidae)
Suku: Lestes Leach 1815
Laji: dryas Kirby 1890
Levinneisyys

Isokeijukorento (Lestes dryas) on vähälukuinen ja paikoittainen keijukorento, joka muistuttaa hyvin paljon sirokeijukorentoa.

Lestes dryas m rane olsen.jpg

Isokeijukorentokoiras, huomaa rotevampi ruumiinmuoto kuin sirokeijukorennolla ja 2. jaokkeen väritys. Kuva: Rane Olsen, Pori 2007

Yleiskuvaus

Erilaisten pienvesien laji, selvästi sirokeijukorentoa harvinaisempi.

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Takasiiven pituus: 19-25mm (koiraat), 21-25mm (naaraat)

Takaruumiin pituus: 26-33mm (koiraat), 26-31mm (naaraat)

Kokonaispituus: 35-40mm

Sirokeijukorennon kanssa hyvin vaikea lajipari. Varma määritys edellyttää joko pyydystämistä tai erittäin tarkkoja valokuvia: koiraalla perälisäkkeiden muoto, naaraalla keskiruumiin sivujen väritys ja munanasetin yhdessä. Keijukorennoista suurin osa on sirokeijukorentoja, mutta kriittisyys on erittäin paikallaan.

Sirokeijukorentoa hieman suurempi ja tukevampi, paksuruumiisempi eikä yhtä hento. Koiras sinihärmäisen ja kiiltävänvihreän kirjava. Muistuttaa erittäin paljon yleisempää sirokeijukorentoa, mutta erotettavissa tästä seuraavien tuntomerkkien avulla:

  • Takaruumiin 2. jaoke on sinihärmäinen vain noin 2/3 pituudelta, jaokkeen alaosa on vihreänkiiltoinen eikä siinä ole sinistä. Joskus esiaikuisilla sirokeijukorentokoirailla, joilla sinihärmäisyys ei vielä täysin kehittynyttä, voi olla hämäävän samanlainen kuviointi.
  • Koiraan alemmat perälisäkkeet ovat kärjistä jyrkästi sisäänpäinkaartuneet ja melko leveät.

Lestes dryas f rane olsen.jpg

Isokeijukorentonaaras on roteva ja munanasetin on suuri. Keskiruumiissa ei ole vaaleaa olkasaumaa ja tumma ylettyy alemmas kuin sirokeijukorennolla. Pori 07, Rane Olsen

Vihreänkiiltoinen naaras on myös rotevampi kuin sirokeijunaaras ja vaikea määrittää. Naaraan määrittämisessä parhaat tuntomerkit ovat:

  • Munanasetin ja sen suojus jykevä ja suuri. Munanasetin jatkuu takaruumiin kärjen ohi
  • Naaraan keskiruumiin sivuilla ei ole selkeää vahvaa vaaleaa juovaa hartiasaumalla, eikä yksittäistä tummaa pistettä keskiruumiin etualareunassa.

Tuntomerkkinä ilmoitetaan myös:

  • Kauluksen (protonum) sivuilla enemmän tummaa kuin sirokeijukorennolla, tumman ylettyessä alemmas (Dijkstra 2006).
  • Keskiruumiin tumma ulottuu takaosassaan alas, aina "mesopleural sutureen" asti

Detaljikuva isokeijukorentokoiraan perälisäkkeistä (Kuva: Sulka Haro):

Lestes dryas sulka haro 2.jpg

Elinympäristö

Monenlaiset pienvedet, kuten sorakuopat, suot, ihmistoiminnan seurauksena syntyneet allikot, ja matalat järvet. Suosii hyvin rehevää kasvillisuutta, tiheitä osmankäämiköitä yms., mutta tavataan myös soilla, karummilla metsälammilla ja vähäkasvustoisissa sorakuopissa. Erityisesti pienvesissä, jotka kuivuvat loppukesällä.

Esiintyminen

Päälentoaika kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Aikuisia on tavattu 5.6.-21.9. välisenä aikana. Tavataan erityisesti Lounais-Suomessa ja etelärannikon alueella, mutta havaintoja on hajanaisesti sisämaasta linjan Oulu-Joensuu eteläpuolelta.

Harvinainen ja hyvin paikoittainen, mutta monilla esiintymispaikoistaan melko runsaslukuinen laji. Talvehtii munana, toukkakehitys erittäin nopeaa.

Kuvat

Isokeiju sulka haro.jpg

Koiras. Sulka Haro

Lesdry.jpg

Naaras. Bulgaria 6/07, Petri Metsälä

Phpj2d6B1AM.jpg

Naaras, Jaala. Kuva: Jukka Toivanen

Lestes dryas-13.jpg

Koiras, Lohja. Kuva: Jukka Toivanen

070605 Lesdry n nymfi Vuosaari.jpg

Toukan perälisäkkeet suippenevat voimakkaasti. Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa.

070605 Lesdry nymfi Vuosaari.jpg

Pitkä ja 45 asteen kulmassa ruumiiseen nähden oleva pyyntinaamari on tunnusomainen keijukorennoille. Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa.

Lähteet

  • Askew, R.R. 2004: The Dragonflies of Europe.
  • Brooks, S: Field Guide to the Dragonflies and Damselflies of Great Britain and Ireland.
  • Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
  • Jödicke, R. 1997: Die Binsenjungfern und Winterlibellen Europas.
  • Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
  • www.korento.net
  • Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215