Isoukonkorento

Tieteellinen luokittelu

Lahko:	Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko:	Aitosudenkorennot (Anisoptera)
Heimo:	Ukonkorennot (Aeshnidae)
Suku:	Aeshna Fabricius 1775
Laji:	crenata Hagen 1856

Levinneisyys

Isoukonkorento (Aeshna crenata) on suurin sudenkorentolajimme.

Isoukonkorento, koiras, Espoo. Kuva: Jukka Toivanen.

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Koko: 71-86 mm. Suurikokoisin sudenkorentomme. Vaikka isoukonkorento on nimensä mukaisesti iso, sen voi sekoittaa helposti pienempiin sukulaisiinsa. Laji elää yleensä suoreunaisilla lammilla, joissa ei tavata toista isoa heleän sinistä rannikkoukonkorentoa. Usein riittää, kun lajin pystyy erottamaan sini- ja suoukonkorennosta. Biotooppi ei kuitenkaan koskaan ole satavarma määritysperuste, ja isoukonkorentohavaintoja tulee käsitellä tarvittavalla kritiikillä - onhan kyseessä yksi Suomen erikoisuuksista.

Lennossa, koiras: Suolammella lentävä ukonkorento, jolla on selvästi heleänsininen takaruumis, on isoukonkorento (tai pohjanukonkorento pohjoisessa). Isoukonkorennon takaruumiin siniset täplät ovat isoja. Sini- ja suoukonkorennoilla takaruumiin pohjaväri on tummanruskea ja siinä on pieniä sinisiä kuvioita. Ne näyttävät yleisväriltään synkeän sinertäviltä ennemmin kuin heleän sinisiltä. Kooltaan isoukonkorento on vain vähän suurempi kuin muut suolammen ukonkorennot, joten sen varaan määrittämistä ei aina uskalla laskea. Tarkemmin kiikaroituna voi nähdä, että keskiruumiin sivujuovat ovat varsin leveät ja korennon lentäessä tummaa taustaa vasten on mahdollista nähdä tummat siipien kylkisuonet (eli siiven etureuna)

Lennossa, naaras: Yleisväritykseltään hyvin samanlainen kuin muut ukonkorennot, mutta siivissä isot ruskeat laikut, jotka näkyvät hyvin lennossa ja tekevät naaraasta helposti määritettävän. Naaras on vielä raskastekoisempi kuin koiras ja siksi huomiotaherättävämpi kooltaan.

Levossa, koiras: Eroaa muista isoista sinisistä ukonkorennoista siitä, että kylkisuoni siivissä on tummanruskea-musta. Muistuttaa eniten rannikkoukonkorentoa (ks. tämä), mutta eroaa siitä keskiruumiin kuvioinniltaan; sivujuovat ovat leveät, mutta ei niin selvärajaiset. Etummaisen vaalean sivujuovan ylätakareunasta lähtee alaspäin vaalea kieleke juovien väliin. Olkajuovat yleensä kapeammat ja lyhyemmät kuin rannikkoukonkorennolla. Otsan tumma tyviviiru leveä erona rannikkoukonkorentoon. Rannikkoukonkorennolla voi kuitenkin joskus olla samanlainen leveä tyviviiru.

Levossa, naaras: Siipien ruskeat läikät ovat hyvä tuntomerkki levossakin, samoin koiraan kaltaiset keskiruumiin sivujuovat. Olkajuovat usein puuttuvat kokonaan. Vaaleiden osien väritys usein kylmemmän savyinen kuin muilla lajeilla. Otsan tyviviiru leveä, takasiiven tyven kalvoke tyvestä tummanruskea. Perälisäkkeet veitsimäiset, teräväkärkiset.

Päälentokausi: heinä-elokuu. Aikuisia on tavattu 15.6. - 25.9. välisenä aikana.

Elinympäristö

Oikealla: Suoreunuksinen lampi Tammelassa, Etelä-Hämeessä. Tällä lammella lensi mm. isoukonkorento, suoukonkorento, taigatytönkorento ja pikkulampikorento. Kuva: Jussi Mäkinen.

Suolammet. Erityisesti naaraita tavataan usein kauempana lammista metsäteillä ja –aukioilla.

Esiintyminen

Suhteellisen harvinainen ja melko vähälukuinen laji, jota tavataan pääosin vain yhdestä muutamiin yksilöä kerralla, joskus kymmenkunta.

Levinneisyys painottuu maan etelä- ja itäosiin. Itäinen laji, jonka läntisin havaintopiste Suomessa ja koko Euroopassa on Vaasan lähistöllä. Euroopassa lajia tavataan vain Suomessa ja Baltiassa ja siitä itään.

Muuta

Suurin sudenkorentolajimme. Isoukonkorento voi saalistaa jopa toisia ukonkorentoja, vaikka useimmiten saaliit ovatkin pienempää kokoluokkaa.

Kuvia

Isoukonkorento, koiras partiolennolla. Nuuksio 2010. Kuvat: Risto Toivonen.

Isoukonkorentonaaras, Espoo. Kuvat: Jukka Toivanen

Osa suoukonkorentokoiraista (oik) on varsin sinisiä ja muistuttavat siksi isoukonkorentoa (vas). Kuvat: Timo Päivinen

Isoukonkorento, koiras. 12.7.06 Hämeenkoski. Silmän takana ei ole siniukonkorennolle (A. juncea) tyypillistä keltaista täplää. Kuva: Jussi Mäkinen.

Isoukonkorento, koiras. 12.7.06 Hämeenkoski. Kuva: Jussi Mäkinen.

Isoukonkorento, koiras. 12.7.06 Hämeenkoski. Otsan T-kirjaimen varsi on lyhyt ja paksu. Huomaa myös tumma (~musta) siipien etureunan kylkisuoni eli costa. Kuva: Jussi Mäkinen.

Isoukonkorento, naaras. 1.8.2006 Tammela. Huomaa lajityypilliset ruskeat lautumat siipien keskellä. Kuva: Jussi Mäkinen.

Isoukonkorento, naaras. 1.8.2006 Tammela. Kuva: Jussi Mäkinen.

Isoukonkorento, koiraan perälisäkkeet. Ylemmän perälisäkkeen yläreuna suora ja kärjessä tavallisesti 3 suurta hammasta (tällä yksilöllä niitä on 4). Vrt. rannikkoukonkorento. Kuva: Oskari Härmä.

Isoukonkorennon toukkanahka on huomiota heräätävän iso ja vaalea. Takaruumiissa on sivuoat jaokkeissa 5-9, toisinaan pieni oka voi olla jopa 4. jaokkeessa. Muilla ukonkorennoilla sivuokia on vain jaokkeissa 6.-9.

Toukka on suurikokoinen, takaruumiin sivupiikit 5.-9. jaokkeessa. Perälisäkkeet hyvin pitkät. Valkeala 11.10.08. Kuva: SSS/Petro Pynnönen

Lähteet

Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
http://www.hatikka.fi