Siniukonkorento

Tieteellinen luokittelu

Lahko:	Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko:	Aitosudenkorennot (Anisoptera)
Heimo:	Ukonkorennot (Aeshnidae)
Suku:	Aeshna Fabricius 1775
Laji:	juncea (Linnaeus 1758)

Levinneisyys

Siniukonkorento (Aeshna juncea) on ruskoukonkorennon ohella tavallisin suomalainen ukonkorento.

Siniukonkorentokoiras. Kuva: Jukka Toivanen

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Pituus: 65-80 mm.

Keskikokoinen ukonkorento. Kun Suomessa näkee loppukesällä ison, kirkassiipisen sudenkorennon lentämässä, on kyseessä usein siniukonkorento. Kirkkaat siivet, sininen yleisväri takaruumiissa ja koiraan selvät olkajuovat erottavat lajin toisesta yleisestä lajista ruskoukonkorennosta. Tarkemmin tarkasteltuna siniukonkorennon voi määrittää lennossakin. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä Suomessa elää kolme hyvin samannäköistä lajia: suo-, iso- ja rannikkoukonkorento. Selvästi pienempi etelänukonkorento on myös syytä pitää mielessä etenkin etelärannikolla retkeillessä, ja pohjoisempana pohjanukonkorento on varteenotettava sekoittamismahdollisuus. Kaiken lisäksi vikkelästi lentäviltä ukonkorennoilta ei ole helppoa nähdä olennaisia tuntomerkkejä, mutta kokemuksen karttuessa se on mahdollista. Ukonkorentojen määrittäminen maastossa ei ole aina helppoa. Koiras ja naaras ovat siksi erinäköisiä, että ne käsitellään tässä erikseen.

Lennossa, koiras: Takaruumis tumma, sinitäpläinen, täplät pieniä (alle puolet jaokkeiden pituudesta) ja siksi takaruumiin väritys näyttää synkähkön sinertävältä (erona iso- ja rannikkoukonkorentoon, joilla selvemmin sininen takaruumis). Keskiruumiin vaaleat sivujuovat melko kapeat ja kellertävät, niiden väliin jäävä tumma juova hieman leveämpi kuin kumpikaan vaaleista. Etummaisen juovan yläetureuna tekee mutkan ja juova kapenee selvärajaisesti yläosastaan noin 1/3 matkalta. Keskelle jäävässä tummassa kaistaleessa yksi täplä keskellä. Olkajuovat yleensä kapeat. Näistä johtuen keskiruumiin yleisväri melko tumma ja kontrastikas (ero suoukonkorentoon). Pitää lennossa takaruumistaan suoraan taaksepäin suuntautuneena ja hieman kaarella, takapää osoittaa alaspäin. Tämä on erona suoukonkorentoon, mutta asentoa voi olla vaikea tulkita.

Lennossa, naaras: Naaras on koirasta ruskeampi ja takaruumis selvästi paksumpi eikä etupäästään kaventunut. Naaraan siivet voivat olla varsin ruskeat, jolloin sekoitusmahdollisuus ruskoukonkorentoon on olemassa. Keskiruumiin kuviointi kuten koiraalla, olkajuovat heikommat tai jopa puuttuvat. On ehkä parempi jättää lentomääritys naaraista tekemättä, ks. naaras levossa.

Levossa, koiras: Edellä mainitut tuntomerkit pätevät levossa olevallekin. Tarkemmin katsottaessa takaruumiin sinisten täplien väliin jää keltaiset kolmiomaiset täpläparit jaokkeissa 2-7. Näistä kolmannessa jaokkeessa oleva vaihtelee muodoltaan kaikkein vähiten ja on käyttökelpoisin yksittäinen värituntomerkki erona suoukonkorentoon. Silmien takana yleensä selvä keltainen (epämääräisen värinen nuorilla) täplä, ks. kuvat alla. Etusiipien kylkisuoni kellertävä. Otsan ja suukilven välissä kulkeva juova, otsasauma, kapenee yleensä sivuilla silmiä kohti (suoukonkorennolla yleensä tasaleveä otsasauma). Keskiruumiin alapuolella on korkeintaan pienet kellrtävät täplät, vrt. Suoukonkorento, jolla täplät ovat kookkaat. Ks. kuvat alla.

Levossa, naaras: Keskiruumiin sivujen juovitus, ks. koiras. Olkajuovat keskimäärin koiraan juovia heikommat ja voivat puuttua kokonaan. Takaruumiin väritys hyvin samankaltainen kuin muilla sinisillä ukonkorennoilla. Parhaat erot muihin lajeihin ovat juuri keskiruumiin sivujuovat ja perälisäkkeiden muoto. Muita lajeja voi sulkea pois mm. seuraavia tuntomerkkejä käyttämällä: Vaaleat kylkisuonet siivissä erona isoukonkorentoon, perälisäkkeet eivät ole suippokärkiset. Rannikkoukonkorennolla yleensä voimakkaat olkajuovat ja keskiruumiin sivujuovat tasalevyiset, lisäksi rannikkoukonkorennon kalvoke takasiiven tyvessä on kokovaalea, muilla lajeilla ainakin tyvestä tummanruskea. Suoukonkorentonaaras on hyvin samannäköinen, mutta sillä ei ole keltaisia täpliä silmien takana, keskiruumiin sivujuovien välissä usein enemmän kuin yksi vaalea laikku, ja ennenkaikkea sen perälisäkkeet ovat selvästi pyöreäkärkiset. Otsan ja suukilven välissä kulkeva juova, otsasauma, kapenee yleensä sivuilla silmiä kohti (suoukonkorennolla yleensä tasaleveä otsasauma).

Siniukonkorento/suoukonkorento -lajipari on ehkä Suomen pahimpia määrityspähkinöitä, joten ei kannata hötkyillä vaan on hyvä harjoitella rauhassa näitä tarkkaillen. Yksittäisten tuntomerkkien suhteen esiintyy vaihtelua, joten määrityksen tulee perustua usean tuntomerkin yhdistelmään!

Elinympäristö

Lähes kaikkialla. Elää monenlaisissa vesistöissä ja liikkuu laajalti myös kauempana vesistä. Lajiin voi törmätä käytännöllisesti katsoen koko Suomessa.

Esiintyminen

Päälentoaika heinä-syyskuu. Aikuisia tavattu 22.5.-25.10. välisellä ajalla. Hyvin yleinen ja melko vähälukuinen. Jokapaikanlaji, mutta suurena korentona yksilömäärät eivät niin suuria kuin pienemmillä lajeilla - useimmiten vain muutamia yksilöitä. On saattanut olla viime vuosina aiempaa vähälukuisempi. Esiintyy koko Suomessa ollen laajalti yleisin ukonkorentomme, mutta pohjoisessa Lapissa selvästi pohjanukonkorentoa harvinaisempi.

Kuvia

Siniukonkorennot parittelevat. Kuva: Sulka Haro

Siniukonkorentokoiras. Kuva: Rane Olsen

Siniukonkorentonaaras. Kuva: Rane Olsen

Siniukonkorentonaaras munimassa. Kuva: Rane Olsen

Naaras, jolla tyypilliset keskiruumiin sivujuovat. Kuva: Petro Pynnönen

Koiras, jolla silmäntaustäplät poikkeuksellisesti puuttuvat. Kuva: Jussi Mäkinen

Normaali koiras. Huomaa lisäksi pienet värityserot keskiruumiissa. Molemmat yksilöt 26.8.2006 Helsinki, Uutela. Kuva: Jussi Mäkinen

Siniukonkorento, koiras. Helsinki 2012. Kuva: Jussi Mäkinen

Siniukonkorento, naaras. Kuva: Sulka Haro

Siniukonkorento, koiras. Kuva: Sulka Haro

Siniukonkorentonaaras munimassa. Huomaa keltaiset täplät silmien takana. Kuva: Sulka Haro

Siniukonkorentoja (yllä) ja suoukonkorentoja (alla). Huomaa, kuinka siniukonkorennon otsasauma kapenee reunoilla silmiä kohti. Suoukonkorennon otsasauma on koko pituudeltaan tasapaksu. Myös tämän tuntomerkin suhteen esiintyy vaihtelua, joten se ei pelkästään riitä määritysperusteeksi.

Siniukonkorennon otsasauman kapeneminen näkyy tässä selkeästi. Kuva: Rane Olsen

Siniukonkorennoilla yksilöiden väliset erot kuvioiden muodoissa ja värityksessä ovat suuria. Lähikuvassa kahden siniukonkorentokoiraan takaruumiiden tyviosaa.

Siniukonkorennolla on vain heikot täplät keskiruumiin alapuolella jalkojen takana. Täplät voivat myös puuttua. Kuvat: Jussi Mäkinen.

Siniukonkorennon toukkia.

Lähteet

Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
Valle, K. J. 1952: Sudenkorennot, Odonata, - Suomen eläimet 7.
Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
Hämäläinen, M. 1984 - Odonata of Inari Lapland. - Kevo Notes 7
http://www.korento.net