Kääpiötytönkorento

Tieteellinen luokittelu

Lahko:	Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko:	Hentosudenkorennot (Zygoptera)
Heimo:	Tytönkorennot (Coenagrionidae)
Suku:	Nehalennia Selys 1850
Laji:	speciosa (Charpentier 1840)

Levinneisyys

Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen (EN)

Kääpiötytönkorento (Nehalennia speciosa) on Suomessa ääriharvinainen ja pienen kokonsa vuoksi vaikeasti huomattava sudenkorentolaji.

Kuva: Tommi Laurinsalo, Tammisaari 7.8.2007

Yleiskuvaus

Olemattoman kokonsa vuoksi kääpiötytönkorento on helppo määrittää - joskin vaikea löytää!

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Pituus: 24-26mm. Euroopan pienin sudenkorentolaji, erittäin hento. Takaruumis on hyvin pitkä ja ohut, siivet ovat siihen verrattuina lyhyet ja siipitäplä on vaalea. Päälaella ei ole silmätäpliä, vaan tasainen poikkijuova.

Muistuttaa väritykseltään hieman keijukorentoja ja Ischnura-suvun tytönkorentoja. Nuorena vaaleat osat hailakan väriset, kermanväriset - violetinsävyiset.

Koiras on selkäpuolelta metallinhohtoisen vihreä, keskiruumiin sivuilta ja takaruumiin päästä vaaleansininen. Siipitäplä valkea. Silmiä yhdistää vaalea sininen viiva. Kauempaa koiras muistuttaa ensivilkaisulta olemukseltaan keritytönkorentoa, joka on myös hyvin pieni ja jonka takaruumiin kärki on sininen.

Naaraan väritys vaihtelee. Nuoret muistuttavat koiraita väritykseltään, mutta vanhemmiten naaraat muuttuvat rusehtaviksi.

Lajia on vaikea havaita, sillä se lentää vain lyhyitä matkoja kerraltaan ja pysyttelee pääosin sangen liikkumattomana kasvillisuudessa. Pienen kokonsa takia lennähtävä yksilö voi hävitä kuin taikaiskusta laskeutuessaan. Laji on aktiivisimmillaan puolipilvisellä tai pilvisellä säällä, kestää viileää säätä melko hyvin, ei ole aktiivinen paahteisella säällä ja on hyvin herkkä tuulelle.

Sukupuoli voi olla vaikea määrittää, sillä perälisäkkeet on molemmilla sukupuolilla varsin huomaamattomat.

Elinympäristö

Suomessa etelärannikolla oleva merenlahden rantaniitty. Aiemmat havainnot ulkosaaristosta ja umpeenkasvavilta lammilta. Täktomträskin hävinnyt populaatio umpeenkasvavalla rannikon läheisellä järvellä.

Suomen tällä hetkellä ainoa esiintymä saroja (Carex sp.) ja vesihernettä (Utricularia sp.) kasvavalla laidunnetulla rantaniityllä, jossa noin. 30 cm vettä ja paikoitellen järviruokoa. Esiintymä on erittäin paikallinen ja rajautuu avoimemman ruovikon ja tiheämmän mätässaraikon rajavyöhykkeeseen. Tämä sopii myös lajin esiintymiskuvaan muualla Euroopassa, missä laji suosii saraikkovyöhykettä matalassa rantavedessä ja esiintyy usein hyvin paikallisina kantoina.

Santahaminan ja Hangon yksittäishavainnot on tehty melko varjoisan lehdon kenttäkerroksesta, jossa korento oli käytännössä keskellä metsää kosteanrehevässä kasvillisuudessa. Vuosaaren yksilö oli metsänreunan varjoisassa pitkässä ruohikossa. Nämä havainnot koskevat mahdollisesti vaeltaneita yksilöitä.

Keski-Euroopassa laji suosii usein rahkasammalpitoisia ja emäksisiä vesistöjä, joiden vesi lämpeää nopeasti, joiden rantavyöhykkeessä on tietynlainen tiheä sarakasvillisuus ja joiden vedenpinta pysyy vakaana. Suomen populaatio lienee ainoa teknisesti ottaen murtovesialuepopulaatio koko Euroopassa.

Kääpiötytönkorento ja havaintoja lisääntymispaikkojen kasvillisuudesta

Kääpiötytönkorento suosii kasvillisuudeltaan tietynlaista, melko korkeata ja avointa rakennetyyppiä. Kasvillisuuden suhteen merkittävää on se, että Keski-Euroopassa ja Ruotsissa laji suosii korkeakasvustoisia, mutta kuitenkin ainakin paikoitellen melko avoimia biotooppeja ja sitä tavataan usein suolampien, erityisesti lettoisten lampien, reunamaastosta, korkeammasta kasvillisuudesta.

Lajin suosikkihabitaattien kasvillisuuskoostumus kertoo siitä, että kyseessä on ainakin Ruotsissa ja Keski-Euroopassa erilaisten saraikoiden ja nevarantojen laji. Lajin esiintymisalueiden kasvillisuudessa uposkasveina tavataan lähes aina rahkasammalia (Sphagnum spp.) ha vesiherneitä (Utricularia spp.), sekä usein myös lierosammalia (Scorpioides spp.), nevasirppisammalta (Warnstorfia fluitans), ja kuirisammalia (Calliergon spp.).

Emergentteinä kasveina tavataan lähes aina mutasaraa (Carex limosa), jouhisaraa (Carex lasiocarpa), sekä usein myös pullosaraa (C. rostrata) ja piukkasaraa (C.elata). Muita kasveja ovat mm. järvikorte (Equisetum fluviatile) ja valkopiirtoheinä (Rhynchospora alba). Lähes kaikissa habitaateissa tavataan myös raatetta (Menyanthes trifoliata) sekä esimerkiksi kurjenjalkaa (Comarum palustre). Lajisto on keskimäärin vaateliasta.

Suomessa tällaista kasvillisuutta voi löytää soilta, erityisesti sarakkoisilta letoilta ja mesotrofisilta soilta. Lajin esiintymispaikoilla on usein korkea pH, jonka ansiosta kasvillisuustyyppinä on jokin letto. Letot ovat ravinteikkaita suokasviyhteisöjä, joilla on usein runsaasti ravinteita ja korkea pH. Etelä-Suomen letoista jäljellä on enää murto-osa, sillä suurin osa on kuivattu historian saatossa viljelysmaaksi. Ruotsin havainnot ovat erittäin rikkailta ja kasvillisuudeltaan monimuotoisilta letoilta, joissa lajin runsaudet näyttävät vaihtelevan suuresti pisteiden välillä.

Kääpiötytönkorentoa voisikin etsiä eteläisen Suomen saraikoista ja jäljellä olevilta saraikkoisemmilta letoilta kenttähaavin avulla, sillä laji ei ole erityisen aktiivinen lentäjä. Erityisesti kasvillisuudeltaan rikkaat ja korkeat kosteikot ja lampien reunat kannattaa katsoa hyvin tarkaan kesä-heinäkuussa, mikäli liikkuu eteläisessä saaristossa, lounaisella rannikolla ja Ahvenanmaalla.

Esiintyminen

Suomesta vain kourallinen havaintoja Porin ja Helsingin väliltä. Yksilöitä on havaittu lennossa välillä 5.6. - 22.8. Laji on taantunut Euroopassa voimakkaasti ja kadonnut viimeisen sadan vuoden aikana laajoilta alueilta. Laji lienee Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla.

Erittäin harvinainen ja hyvin vähälukuinen laji. Suomesta tunnetaan tällä hetkellä yksi pieni populaatio Ahvenanmaalta. Edellinen tiedossa ollut vakiintunut populaatio eli Tammisaaressa. Vuoden 2008 jälkeen lajia ei siellä ole tavattu. Vuonna 2006 Helsingin Santahaminasta löytyi yksi naarasyksilö ja vuonna 2011 Hangon Tulliniemestä yksi koiras. Vuonna 2012 Helsingin Vuosaaresta löytyi yksi, samoin vuonna 2014 Espoosta ja 2015 Lopelta. Ennen vuotta 2002 edellinen havainto oli vuodelta 1981 Tammisaaren Älgön saaresta, jossa oli yksi yksilö runsaskasvuistoisella ja umpeenkasvavalla järvellä. On mahdollista, että lajia tavataan hyvin harvinaisena rannikkoseuduilla muuallakin, ja yksilöitä saattaa vaeltaa etelärannikolle.

K. J. Vallen kirja "Suomen sudenkorennot" vuodelta 1952 ilmoittaa vanhoiksi havaintopaikoiksi Espoon, Tammisaaren saariston ja Hangon Tvärminnen etelärannikolta, Sundin Högbolstadin Ahvenanmaalta ja Porin Reposaaren länsirannikolta. Hämäläinen (1981) kertoo Älgön lisäksi lajin löytöpaikoiksi Tammisaaressa Mygganin ja Äggharunin v. 1934 ja Brännskärin v. 1935. Lajista on lisääntymishavaintoja vain Täktomträskiltä ja Tammisaaren esiintymispaikalta. Havainnot näyttävät keskittyvän Tammisaaren saariston ja Hankoniemen alueelle.

Kuvat

Kääpiötytönkorentokoiras on pienin sudenkorentomme. Tammisaari 3.7.2008. Kuva: Petro Pynnönen

3.7.2008 Tammisaaressa havaitut naaraat olivat kaikki vanhoja ja ruskeita. Kuva: Petro Pynnönen

Santahaminassa 2.7.06 havaittu kääpiötytönkorentonaaras. Kuvat: Miikka Friman

Naaras kääpiötytönkorento. Yksilö on vielä nuorehko, ja muistuttaa väritykseltään koirasta. Vertaa esimerkiksi ylempään. Naaraan munanasetin näkyy hyvin vain suoraan sivulta. Tammisaari 7.8.2007. Kuva: Tommi Laurinsalo.

Lähteet

Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe
Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
Hämäläinen, M. 1981: Nehalennia speciosa (Charp.) (Coenagrionidae) Tammisaaresta. Notulae Entomologicae 61:221
Bernard, R. & Wildermuth, H. 2005. Nehalennia speciosa (Charpentier, 1840) In Europe: A case of a vanishing relict (Zygoptera: Coenagrionidae). Odonatologica 34: 335-378.
www.korento.net
Karlsson, T. 2011: Dvärgflicksländan Nehalennia speciosa i Sverige (Odonata: Coenagrionidae). - Entomologisk Tidskrift 132(3):129-140.