Tundrakiiltokorento
| Tundrakiiltokorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3978" width="250"/> |
Tundrakiiltokorento (Somatochlora sahlbergi) on Euroopan pohjoisin sudenkorento ja yksi Suomen heikoimmin tunnetuista lajeista.
Tundrakiiltokorennon pyydystetty naaras. Kuva: Janne Koskinen, Utsjoki 2006
Yleiskuvaus
Vain pohjoisimmassa Lapissa esiintyvä tundrakiiltokorento on harvoin tavattu tumma kiiltokorento.
Tuntomerkit
Koko: 48-50mm.
Pienikokoinen ja hyvin tumma tundrakiiltokorento muistuttaa hoikka- ja erityisesti aapakiiltokorentoa. Lennossa korento vaikuttaa lähes mustalta, silmät hehkuvat vihreinä. Siipitäplä melko vaalea. Varma maastomääritys lennossa ei kuitenkaan ole ilmeisesti mahdollista.
Tundrakiiltokorentokoiras on hyvin samankaltainen kuin aapakiiltokorentokoiras. Ruumis on karvainen ja takaruumis on tyveltä kapea, keskeltä leventynyt ja päästä taas kapeampi. Paras tuntomerkki ovat koiraan kookkaat perälisäkkeet jotka kaartuvat ensin suoraan ulospäin, kääntyvät sitten jyrkästi sisään ja alaspäin ja nousevat taas hieman lopussa koskettaen toisiaan. Takaruumiin toisen ja kolmannen jaokkeen välissä on likaisenvalkea rengas. Otsalla kaksi vaaleaa täplää.
Naaras on hyvin samankaltainen kuin aapakiiltokorentonaaras. Takaruumis on pitkältä matkalta lähes tasapaksu, kärkeä kohden suippeneva. Naaraan munanasettimen suojus on matala ja melko huomaamaton, ja sen keskellä on selkeä lovi.
Etusiivellä on yleensä vain yksi poikkisuoni siiven tyven ja siipikolmion välissä. Poikkisuonten määrässä on kuitenkin vaihtelua, eikä tuntomerkki ole absoluuttinen ero aapakiiltokorentoon. Joillakin yksilöillä poikkisuonten määrä voi olla eri oikean ja vasemman siiven välillä.
Etenkin uusilla havaintopaikoilla tundrakiiltokorennon määrityksen tulee perustua useiden tuntomerkkien yhdistelmään väärinmääritysten välttämiseksi.
Elinympäristö
Suolammet, pienet tunturijärvet. Lajin toukkia on löydetty niin pienistä kuin isoistakin lammista mänty- ja tunturikoivuvyöhykkeiltä, osa on ollut seisovavetisiä ja osasta puro on virrannut lävitse. Paikoille yhteistä on ollut yli 50cm veden syvyys, ilmaversoinen vesikasvillisuus (esim sarat, Carex spp.) ja runsas pohjakarike (Sahlén 1987, Butler 1992).
Esiintyminen
Lentokausi: heinäkuu. Aikuisia tavattu 9.7. - 5.8. välisenä aikana. Valle ilmoittaa kuoriutumisen alkavan aikaisina vuosina jo kesäkuun puolivälissä ja lennon jatkuvan myöhäisinä vuosina elokuun puoliväliin.
Hyvin harvinainen ja erittäin vähälukuinen, levinneisyydeltään heikosti tunnettu arktinen korentolaji. Elää Suomessa vain hyvin pohjoisessa, selvästi napapiirin pohjoispuolella. Tavattu Utsjoen kunnassa Karigasniemellä, Kevon alueella ja Nuorgamissa sekä Enontekiöllä Kilpisjärven suurtunturialueella. Entisen Suomen alueelta tunnetaan joiltain paikoilta Petsamon (Pechenga) pohjoisosista. Pohjoisimmassa Lapissa korentotiheydet ovat alhaiset ja sää monesti pilvinen ja sateinen, mikä tekee lajin etsimisestä vaikeaa. Toukkia ja toukkanahkoja on löydetty runsaasti Kevon alueen pienistä lammista ja Kilpisjärveltä, mutta elinympäristöjen pohjoisuudesta johtuen sää on vain harvoin suotuisa aikuisten havainnointiin. Lajin melko helpolla erottuvien vaaleiden toukkanahkojen etsintä heinäkuun puolivälissä onkin helpoin tapa löytää uusia lisääntymispaikkoja.
Sirkumboreaalinen levinneisyys Pohjois-Amerikasta Siperian halki Suomeen ja Finnmarkiin, ml. Kamtshatkan niemimaa. Idempänä laji esiintyy etelämpänä; sitä on tavattu ainakin neljässä kohteessa Baikal-järven länsipuolella ja Altai-vuoristossa.
Lajin koiraiden kerrotaan olevan rauhallisia lentäjiä, jotka lepäilevät kasvillisuuden seassa huomaamattomasti eivätkä pelästy helpolla lentoon (Sahlén 1987).
Vuosina 2014 ja 2018 lajin käyttäytymistä havainnoitiin aktiivisesti Enontekiöllä (Jussi Mäkinen ym.). Elinympäristöille poikkeuksellisen kuuman, jopa helteisen sään vallitessa, koiraat lepäilivät matalalla varjossa vaivaiskoivuissa, mutta pelästyivät helpolla lentoon. Naaraan havaittiin syövän saalista noin metrin korkuisessa vaivaiskoivussa, mutta pelästyvän lentoon helposti. Parittelun havaittiin yhden kerran tapahtuvan myöskin matalalla vaivaiskoivussa, varjon puolella. Lisääntymislammilla koiraat käyttäytyvät muiden kiiltokorentojen tavoin ja lentävät aktiivista partiolentoa muita koiraita häätäen. Naaraiden havaittiin munivan lennosta pinnalle nousseisiin vesisammaliin.
Kuvia
Koiras pyydystämisen jälkeen. Kuva: Petro Pynnönen, Utsjoki 5.8.2008
Tundrakiiltokorennon pyydystetty naaras. Kuva: Janne Koskinen, Utsjoki 2006
Tundrakiiltokorentojen reviirilampi. Kuva: Petro Pynnönen, Utsjoki 5.8.2008
Sukuelimet altapäin. Vas koiras, oikealla naaras. Kuva: Petro Pynnönen, Utsjoki 5.8.2008
Lähteet
- Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe.
- Butler, S. G. 1992: Notes on the collection and rearing out of the larva of Somatochlora sahlbergi Trybom from Finland (Odonata: Corduliidae). Zool. Fluminensia 84(1992):1-5.
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
- Kosterin, O. 1992: Acta Hydroentomologica Latvica 2 (1992): 22-26 (http://pisum.bionet.nsc.ru/kosterin/sahl.htm)
- Sahlén, G. 1987: A new site for Somatochlora sahlbergi Trybom in Inari Lapland (Odonata, Corduliidae). Notulae Entomologicae 67:3-4.
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
- Hämäläinen, M. 1984 - Odonata of Inari Lapland. - Kevo Notes 7
- Valle, K. J. 1952: Sudenkorennot, Odonata. Suomen eläimet 7.