Sulkakoipikorento
| Sulkakoipikorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2951.448" taxon="3972" width="250"/> |
Sulkakoipikorento (Platycnemis pennipes) on yleinen virtavesissä viihtyvä, tytönkorentoja muistuttava, pieni sininen sudenkorento.
Sulkakoipikorento, koiras. Kuva Sulka Haro
Ulkonäkö ja tunnistaminen
Takaruumiin pituus 33-39mm.
Sulkakoipikorento on pieni yleisväritykseltään sininen tai valkoinen sudenkorento. Silmät ovat tytönkorentomaisesti selvästi erillään toisistaan. Nuoret yksilöt ovat lähes luunvalkoisia, muuttuen ajan myötä rusehtaviksi. Koiraat muuttuvat vaihtelevan sinisiksi, aina hailakan laventelista melko syvän azorinsiniseen. Koiraiden silmät ovat kirkkaansiniset.
Sulkakoipikorennon helpoin tuntomerkki on sen lajin nimen mukaisesti muotoutuneet jalat. Sääret ovat selvästi leventyneet, ja jalan reunan karvoitus muistuttaa hieman sulkaa. Jalan vaalean keskellä on musta raita. Lajin vanha nimi onkin paksukoipikorento.
Keskiruumiin päällysosa on musta ja sivuilla kulkee kaksi musta "tuplaraita". Takaruumiin jaokkeiden kuviointi tyypillinen: sekä jaokkeiden päällä että alla on pitkittäiset mustat raidat. Takaruumiin kärjen päällä vaalea pitkittäisraita. Kuviointia voisi kuvailla kulkevaksi "jaokkeiden suuntaisesti", erona tytönkorentoihin jolla kuviointi usein "poikittain". Takaruumiin alapinnan tumma on myös tyypillinen.
Naaraat ovat vaaleita, usein hyvin rusehtavansävyisiä. Takaruumis päältä hyvin vaalea. Hailakanrusehtavan värityksen takia voi muistuttaa muita tytönkorentoja ja keijukorentoja, mutta eroaa näistä hyvin heikosti kuvioidun takaruumiin ja jalkojen värityksen sekä muodon perusteella.
Huomaa myös pään kuviointi - otsassa ja silmien takana vaaleat poikittaisraidat, ei erillisiä silmäntaustäpliä. Pää hyvin leveä.
Aivan nuoret vasta kuoriutuneet (teneraalit) yksilöt ovat kokonaan maidonvalkoisia.
Elinympäristö
Oikealla: Tyypillinen sulkakoipikorentopaikka - hitaasti virtaava joki. Kuva: Petri Metsälä
Kaiken tyyppiset virtavedet. Lajia tavataan niin suurien, hitaasti virtaavien jokien kuin pienien purojenkin varsilla. Neidon- ja immenkorennon ohella kaikkein yleisin virtaavaa vettä vaativa sudenkorentolaji Suomessa. Voidaan harvoin tavata myös seisovista vesistöistä. Pysyttelee usein melko tiiviisti virtaavan veden äärellä, mutta voi ilmeisesti myös vaeltaa.
Esiintyminen
Suhteellisen yleinen ja melko runsaslukuinen laji, jota tavataan erilaisilla joilla usein kymmenittäin, joskus jopa sadoittain. Lentoaika kesäkuun alusta elokuulle. Aikuisia on tavattu 26.5.-27.9. välisenä aikana. Kuoriutuu suurin joukoin lyhyen ajan sisällä.
Kuvia
Sulkakoipikorentokoiras, Jaala .Kuva: Jukka Toivanen
Sulkakoipikorentonaaras, Vantaa Kuva: Jukka Toivanen
Sulkakoipikorentokoiras. Kuva: Rane Olsen
Sulkakoipikorentonaaras. Kuva: Rane Olsen
Nuori sulkakoipikorento on kellertävän valkoinen ja erittäin huomiota herättävä. Kuva: Jukka Toivanen.
Sulkakoipikorentokoiras. Kuva: Tommi Laurinsalo
Sulkakoipikorennot. Naaraan muniessa koiras pysyttelee kiinni naaraassa ja on usein tällöin tyypillisessä pystyasennossa. Kuva: Petri Metsälä
Sulkakoipikorento, naaras. 18.7.2006, Loppi. Huomaa lajin sulkamaisesti levinneet, kaksiväriset jalat ja leveän pään kuviointi.
Koirastoukka. Kuva: Petro Pynnönen, kuvattu akvaariossa. Kiduslisäkkeiden kärjet suippenevat siimamaisiksi.
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Askew, R. 2004: The Dragonflies of Europe
- [1]
- Karjalainen, S. 2002: Suomen sudenkorennot
- Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215