Kirjoukonkorento

Tieteellinen luokittelu

Lahko:	Sudenkorennot (Odonata)
Alalahko:	Aitosudenkorennot (Anisoptera)
Heimo:	Ukonkorennot (Aeshnidae)
Suku:	Aeshna Fabricius 1775
Laji:	cyanea (Müller 1764)

Levinneisyys

Kirjoukonkorento (Aeshna cyanea) on melko yleinen, mutta paikoittainen ja usein vähälukuisena ilmenevä laji Etelä-Suomessa. Se lentää ukonkorennoksi matalalla ja on siksi muihin ukonkorentolajeihin verrattuna usein helppo tarkkailtava.

Koiras, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen

Ulkonäkö ja tunnistaminen

Pituus: 67-76mm. Päälentokausi: heinä-syyskuu. Aikuisia on tavattu 11.6.-23.10. välisenä aikana.

Lennossa

Keskikokoinen ukonkorento. Lentää yleensä matalalla ja pysähtelee usein paikalleen lekuttelemaan. Keskiruumis sivulta suurimmaksi osaksi räikeän vaaleanvihreä; keskellä vain kapea musta pystyjuova. Olkajuovat leveät. Takaruumiin ylätäplät vaaleanvihreät, koiraalla peräpäässä siniset. Ainoa ukonkorento, jolla 9.-10. jaokkeen ylätäplät yhtyvät. Siivet kirkkaat. Koiras sekoitettavissa lähinnä karvaukonkorentokoiraaseen, jolla samankaltainen väritys. Karvaukonkorento on kuitenkin selvästi pienempi, sen laajalti vihreillä keskiruumiin sivulla on kaksi kapeaa mustaa pystyjuovaa ja sen peräpään ylätäplät ovat erilliset. Koiras muistuttaa myös viherukonkorentoa, mutta tällä keskiruumiin sivut ovat yksiväriset, silmät ovat siniset ja takaruumiin kuviointi kokonaan sinistä. Naaraan voi sekoittaa rannikkoukonkorentonaaraaseen, jolla samoin selvät olkajuovat. Naaras eroaa viherukonkorentonaaraasta siten,että viherukonkorennon keskiruumiin sivut ovat yksiväriset, ja takaruumiin sivut laajalti vihreät.

Levossa

Aikuinen: keskiruumiin vaaleat osat vaaleanvihreät; sivut pääasiassa vaaleat, keskellä yksi kapea musta pystyjuova ja sen edessä alhaalta työntyvä toisen aihe. Sivulautuman ja leveiden olkajuovien väliin jää olkajuovien levyinen tummanruskea juova. Koiraan takaruumiin ylätäplät vaalean vihreät, 8.-10. jaokkeessa siniset. Sivutäplät koiraalla siniset, naaraalla vihreät tai keltaiset. Takaruumiin 2. jaokkeessa päällä kiilamainen kuvio (vain etelänukonkorennolla samantapainen). Käytännöllisesti katosen ainoa ukonkorentomme, jolla takaruumiin 9.-10. jaokkeen sivutäplät yhtyvät päältä katsottaessa (joskus isoukonkorentonaaraalla yhtyvät täplät). Naaraan täplät voivat olla lähes erilleen kuroutuneet. Koiraan uloimpien perälisäkkeiden kärjet taipuvat kärjistään jyrkästi alaspäin. Nuori: keski- ja takaruumiin vaaleiden osien väritys nuorilla hailakan keltainen – valkoinen.

Elinympäristö

Lisääntyy puiden reunustamilla lampareilla ja virroilla, esimerkiksi puutarhalampareilla. Lentää usein pienillä metsän keskellä olevilla avoimilla paikoilla, pikkuteiden ja hitaasti virtaavien purojen ja jokien yllä, usein varjoisammissa paikoissa kuin muut ukonkorentolajit. Naaraiden on havaittu munivan jopa uima-altaisiin, ihmisten kenkiin, asvalttiin ja muihin omituisiin paikkoihin.

Esiintyminen

Etelä-Suomessa melko yleinen ja melko vähälukuinen. Useimmiten havaitaan yksittäisiä yksilöitä, mutta kts. alla kohta "Muuta". Laji on myös melko paikoittainen, sillä se suosii puiden varjostamia pienialaisia vesialueita. Aikuisia on tavattu 6.6.–30.10. Päälentokausi kestää heinäkuulta ja syyskuulle. Levinneisyys pääosin Etelä-Suomi noin Vaasa - Joensuu -linjan eteläpuolella. Keski-Euroopassa hyvin yleinen, levittäytynyt Britanniassa viime vuosikymmeninä pohjoiseen päin.

Muuta

Normaalisti esiintymislammikolla partioi vain yksi koiras. Ensivaikutelma kuitenkin pettää, sillä koiraat vaihtavat "vartiovuoroa" noin 10-40min välein, riippuen yksilötiheydestä. Vaikka vaikutelma on, että lammella on jatkuvasti vain yksi koiras, vaihtuu tämä lisääntyvä koiras aina silloin tällöin. Niinpä lisääntymispaikoilla hetkittäin tavattavien yksilöitten määrä ei korreloi paikalla oikeasti lisääntyvien yksilöitten määrän kanssa.

Koiras partioi paikalla, ja reagoi sitä aggressiivisemmin muihin koiraisiin mitä vähemmän aikaa partiovuorossa ollut koiras on ollut paikalla. Noin 40 minuutin jälkeen koiras usein jättää lisääntymispaikan ja uusi koiras saapuu tilalle.

Kuvia

Koiras, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen

Koiraan perälisäkkeet ja takaruumiin viimeiset jaokkeet. Kuva: Rane Olsen

Naaras, Helsinki. Kuva: Jukka Toivanen

Koiras, 13.7.2006 Hollola

Kirjoukonkorennon naaras on erittäin vihreä. Lemland 9/06, Janne Koskinen

Kirjoukonkorennon vastakuoriutunut koiras. Vantaa 8/07, kuva Miikka Friman.

Kirjoukonkorennon toukka. Helsinki 29.8.08 Kuva: Petro Pynnönen.

Täysikasvuinen, lähes kuoriutumisvalmis kirjoukonkorennon toukka kuvattuna luonnollisessa elinympäristössään, vanhassa uima-altaassa. Lajin minimitekijöitä ovat muun muassa varjoisuus, vesialueen pieni koko ja veden riittävä kirkkausaste, mutta laji ei suoranaisesti tarvitse vesi- tai rantakasveja elääkseen. Toukat vaativat kuitenkin pedoilta piiloutumiseen ja saaliin väijymiseen soveltuvia piilopaikkoja, tässä tapauksessa allasta varjostavista puista pohjalle pudonneita lehtiä ja oksia. Vantaa, Miikka Friman.

Kirjoukonkorennon pyyntinaamari on pitkä ja kapea. Samanlainen on vain pohjan- ja etelänukonkorennolla. Pään takareuna on koverampi kuin muilla ukonkorennoillamme. Kuva Jussi Mäkinen.

Lähteet

Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
Hippa, H.: Someron sudenkorennoista; Odonata. Lounais-Hämeen Luonto 15:26-28.
Karjalainen, S. 2002: Suomen Sudenkorennot.
Valtonen, P. 1980: Die Verbreitung der finnischen Libellen. - Notulae Entomologicae 60: 199-215
http://www.hatikka.fi
Brooks, S. 1997: Field Guide to the Dragonflies and Damselflies of Great Britain and Ireland