Määritysperusteet

Kohteesta Korentowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sudenkorentojen määrittämisen yleiset perusteet

Sudenkorentoja määritettäessä on hyvä ymmärtää alustavasti sukupuolten väliset erot ja määrityksen karkeat periaatteet. Lukaise toki läpi Yleistietoa sudenkorennoista!

Määrityksen kannalta tärkeintä on tietenkin se, miltä yksilö näyttää. Tämä on ainut yksiselitteinen kriteeri ja määrää täysin sen, miksikä laji määritetään. Haarukoinnissa edesauttavia, mutta eivät ratkaisevia!, seikkoja ovat lisäksi

  • vuodenaika - on todennäköisintä tavata niitä lajeja, joiden lentoaika osuu hyvin yksiin;
  • elinympäristö - elinympäristössä esiintyy lähes aina eniten niitä lajeja, joille se on sopiva lisääntymisympäristö;
  • yleisyys ja harvinaisuus - on todennäköisempää nähdä yleinen kuin harvinainen laji

Määritys on kognitiivinen prosessi, jossa havaittuja piirteitä sovelletaan olemassaolevaan tietoon, ja tehdään tämän perusteella päätelmiä siitä, mitä lajia havainto koskee. Tämän lisäksi useimmiten arvioidaan sitä, miten todennäköinen oma määritys on. Epätodennäköisissä tapauksissa määritysketju toistetaan niin usein eri näkökulmistä, että saadaan aikaiseksi tyydyttävä tai tarkka johtopäätös eri määritys.

Määritys ei siten ole puhtaasti induktiivista tai deduktiivista päättelyä, vaan siihen sisältyy runsaasti sumeata ja abduktiivista päättelyä. Ensimmäistä määritystä verrataan olemassa olevaan käsitykseen havainnon todennäköisyydestä. Mikäli havaintoa voidaan pitää jotenkin poikkeavana - ajan, paikan, lajin tai lentoajan suhteen - ruvetaan käyttämään tarkempia määrityskeinoja. Ohi lentävä ruskoukonkorento heinäkuun lopussa määritetään "kevyemmin" kuin ohi lentävä ruskoukonkorento kesäkuun alussa tai syyskuun lopussa. Vaikka tämä on teoriassa väärin (jokaisen määrityksen tulisi olla yhtä varma), kuvaa tämä sitä, miten tilanteet muokkaavat määritystilanteita.

Olemassa olevan tiedon jatkuva soveltaminen tekee jokaisesta määritysprosessista omanlaisensa. Esimerkiksi silloin, kun lammella on satoja tai tuhansia keihästytönkorentoja, nämä määritetään useimmiten hyvinkin karkeasti yleisvaikutelmasta. Kun silmään osuu jokin poikkeava yksilö, se määritetään tarkemmin ja varmemmilla kriteereillä. Samoin harvinaisuudet määritetään aina paljon tarkemmin kuin yleiset lajit.

Viime kädessä lopputulos on seuraava: korentojen määrittäminen helpottuu täysin suhteessa siihen, miten paljon niitä on itse määrittänyt.

Yleisvaikutelma

Yleisvaikutelma on tärkeä ja edesauttaa suvun tai lajin määrittämisessä.

Neidonkorennot ovat suuria ja perhosmaisesti lepattavia. Koiraat ovat metallinhohtoisen sinisiä tai malakiitinvihreitä ja niiden siivissä on voimakkaat kuviot, naaraat useimmiten siivistään värittyneitä ja vihreän metallinkiiltoisia.

"Lentävät tulitikut", usein siniset, ovat hentosudenkorentoja:; joko keiju-, sulkakoipi- tai tytönkorentoja.

Ukonkorennot ja purokorento ovat hyvin suuria ja räikeäkuvioisia.

Muut aitosudenkorennot ovat taitavia lentäjiä, mutta piirteiltään ja väritykseltään vaihtelevia. Näihin kuuluvat erilaiset mustat, ruskeat, punaiset ja vihreät lajit, joita yhdistää keskikokoisuus. Kiiltokorennot ovat melko väsymättömiä partioijia, jotka eivät laskeudu kovin usein. Ne lepäilevät pääsääntöisesti riippuen, lähes pystyssä. Varsinaiset sudenkorennot laskeutuvat usein ja lentelevät usein pyrähdyksittäin. Monet lajit lepäävät esimerkiksi tikkujen nokassa melko vaakasuorassa asennossa.

Yleisvaikutelma eli habitus tipauttaa usein mahdolliset vaihtoehdot vain muutamaan, mutta tätä ennen pyydystettyjen yksilöiden pyytäminen ja tarkkailu tuottaa tarvittavaa perustietämystä. Kun yleisilme on tuttu, on helppo haarukoida laji oikeaan ryhmään.

Sukupuoli

Tarkempaa lajimääritystä haarukoitaessa on usein hyvä tietää sudenkorennon sukupuoli. Kaikilla lajeilla tämä ei ole tarpeen, mutta varsinkin tytönkorentojen määrittäminen on hyvin hankalaa, jos ei tiedä katsooko naarasta vaiko koirasta!

Naaraat ja koiraat voivat olla, ja useimmiten ovatkin, sangen eriväriset - varsinkin tytönkorentojen kohdalla! keihästytönkorennon koiras on sininen tikku, mutta naaras on tummansävyinen, useimmiten vihreä. Sukupuolen tietäminen on siis sangen tärkeää.

Koirailla

  • koirassudenkorennoilla on aina kahdet perälisäkkeet, eli 3-4 vipstaakkia siellä takaruumiin kärjessä;
  • koirassudenkorennoilla on aina takaruumiin 2. jaokkeen alapinnalla lisääntymisvärkit;
  • koirassudenkorentojen takaruumiissa on usein selvä "vyötärö" ja ne ovat solakampia;
  • usein koiraat ovat väreiltään kirjavampia; koirailla saattaa olla enemmän vaaleita kuviointeja tai vähemmän mustaa

Naarailla puolestaan...

  • naarassudenkorennoilla on vain ylemmät perälisäkkeet;
  • hentosudenkorennoilla ja ukonkorennoilla takaruumiin kärjen alla on selvä paksumpi kohta l. munanasetin;
  • useimmilla aitosudenkorentojen naarailla takaruumiin kärjen alla on jonkin verran ulostyöntyvä munanasettimen suojus;
  • naarassudenkorentojen takaruumis on useimmiten tasapaksu ja koiraiden ruumista paksumpi, ja
  • naarassudenkorentojen värit ovat usein 'himmeämmät ja varsinkin hentosudenkorennoilla niissä on enemmän tummia sävyjä ja mustaa kuviointia.

Värilläkö väliä?

Sudenkorentojen väritys vaihtelee lajeittain ja lajien sisällä. Vaikka vaihtelun määrä tuntuu aluksi masentavan suurelta, niin sitkeällä päivän parin harjoittelulla oppii nopeasti, että se on täysin järkeenkäypää ja järjestelmällistä.

Nyrkkisäännöt, joista toki on poikkeuksia, ovat:

  • kirkkaimmat yksilöt ovat juuri sukukypsiksi muuttuneita;
  • hailakat yksilöt ovat useimmiten nuoria;
  • hyvin tummat yksilöt ovat useimmiten vanhoja;
  • useimmiten koiraiden kuvioinnit ovat laajoja ja kirkkaita
  • naaraiden kuviointi on usein enemmän "maastoväristä"

Kirjoissa on useimmiten kuvattu täysi-ikäisiä ja kirjoittajan näkemyksen mukaan "tyypillisiä" yksilöitä. Kaikkia eri värien ja kuviointien yhdistelmiä on erittäin vaikea saada mahtumaan yksiin kansiin. Nettigallerioissa tämä voi onnistua. Tämän takia maastossa törmää vähän väliä korentoyksilöihin, jotka näyttävät lähes, mutteivät ihan, kirjan kuvilta - pohjaväri voi olla omituinen, kuviointien laajuus hieman pienempää, tai joku muu ei täsmää. Muista, että kirjan kuva on vain karikatyyri todellisuudesta, johonkin tiettyyn pisteeseen asetettu todellisuuden kuvaus, eikä se sellaisenaan ole täsmälleen identtinen yhdenkään toisen lajin edustajan kanssa.

Koska väri voi vaihdella radikaalisti, aloittelijan on syytä perehtyä ensin sukupuolen määrittämiseen. Kun sukupuolen osaa määrittää maastossa ilman pyydystämistä, aukeaa lajinsisäinen muuntelu havainnoitsijalle nopeasti.

Kokenut korentoharrastaja voi jo äkkivilauksesta tunnistaa monista lajeista sukupuolen ja arvioidun iän pelkän nopean näköhavainnon perusteella. Väreistä on siis hyötyä määrittämisessä, mutta ensin pitää tietää, miten ne vaihtelevat. Koska värit vaihtelevat suku- ja heimokohtaisesti, ei yhtä täysin oikeaa oppia ole.

Lentopaikat ja -ajat

Lentoajat ja -paikat ovat aina ensimmäinen vinkki, jonka korennosta saa. Retkeilyn yhteydessä harrastajille on kertynyt niin sanottua harmaata tai pimeää tietoa siitä, minkälaisissa paikoissa eri lajeja voi tavata. Tätä tietoa on vaikea pukea sanoiksi tai kirjalliseen muotoon; suurin osa harrastajista kerää sen maastoretkillä, joko yksin tai harrastajatovereiden kanssa.

1. Lajeilla on tyypillinen lisääntymisympäristö...

   ... mutta yksilöt voivat vaeltaa kauas lisääntymispaikoiltaan.

2. Lajeilla on tyypillinen lentoaika...

  ... mutta aina esiintyy yksilöitä, jotka lentävät päälentoajan ulkopuolella.

Lähes kaikki Suomessa tavattavat lajit voi tavata jo kesäkuun puolella. Lentoaikaennätyksiä tehdään jatkuvasti, ja korentoja voi havaita jopa kilometrien päässä tyypillisistä paikoistaan. Esimerkiksi neidonkorennot voivat liikkua vähintään kymmenen kilometriä mantereellakin. Älä siis lue habitaattien ja lentoaikojen kuvauksia ja päivämääriä kuin piru raamattua.

Palaa Suomen sudenkorentolajien listaan