Idänkirsikorento
| Idänkirsikorento | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||
| ||||||||||
| Levinneisyys | ||||||||||
|
<hatikkakartta queryid="2201.449" taxon="93885" width="250"/> |
Idänkirsikorento Sympecma paedisca (Brauer 1877) on etelärannikon uusi tulokas, joka löydettiin Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja seuraavan kerran vuonna 2004. Laji runsastui nopeasti etelärannikolla ja nyt sitä tavataan jo muutamin paikoin sisämaassakin.
Idänkirsikorentonaaras. Kuva: Sulka Haro
Yleiskuvaus
Idänkirsikorentoa on tavattu Suomessa vuodesta 2002 alkaen (ks. tiedot korento.netissä). Laji on levinnyt viimeisten yhdeksän vuoden aikana koko etelärannikolle. Idänkirsikorento kuuluu keijukorentojen heimoon, mutta poikkeaa merkittävästi muista Suomessa esiintyvistä heimon lajeista.
Laji on erikoisuus suomalaisessa korentofaunassa. Toisin kuin muut Suomen korentolajit, idänkirsikorento talvehtii aikuisena ja saattaa näin lentää jo kevättalven lämpiminä päivinä kun maassa on vielä lunta. Vuoden ensimmäiset korentohavainnot koskevatkin nykyisin idänkirsikorentoa. Idänkirsikorento ja sen lähisukulainen S. fusca ovatkin ainoat eurooppalaiset sudenkorennot jotka talvehtivat aikuisina. Kazakhstanissa ja siitä itään elää vielä kolmas laji, Sympecma gobica.
Idänkirsikorennot parittelevat ja munivat keväällä talvehtimisen jälkeen. Toukkakehitys on hyvin nopeaa, Suomessa arviolta 3kk, jonka jälkeen kuoriutuneet korennot viettävät aikaa niityillä ja muilla avomailla vesistöjen lähellä. Syksyllä korennot siirtyvät talvehtimaan kasvillisuuden suojiin ja lähtevät keväällä liikkeelle, jonka jälkeen ne parittelevat ja lopulta kuolevat. Korentoja voi siis tavata lähes aina talvea ja aivan keskikesää lukuunottamatta - poikkeus suomalaisessa korentofaunassa siitäkin syystä!
Lajin talvehtineet yksilöt ja uudet kesällä kuoriutuneet korennot näyttävät luonnossa väritykseltään huomattavan erilaisilta. Kevään selviytyjät näyttävät lähes mustilta kun taasen juuri kuoriutuneet nuorikot loppukesällä ovat vaalean ruskeita.
Tuntomerkit
Takasiiven pituus: 18-21,5 mm
Takaruumiin pituus: 25,5-28 mm (koiraat), 25,5-29 mm (naaraat)
Kokonaispituus: 36-39 mm
Keskikokoinen hentosudenkorento. Keväällä yleisväritys hyvin tummanruskea, kesällä ja syksyllä vaalean ruskea. Selässä tumma kuviointi. Laskeutuu usein. Ruskea yleisväritys ja erikoinen lentoaika viittaavat nopeasti idänkirsikorentoon. Helppo tunnistaa, erityisesti keväällä jolloin esiintyy aikaan jolloin ei tavata muita hentosudenkorentolajeja. Kesällä ei pääsääntöisesti muistuta muita lajeja, esiintymisaikan huipentuma loppukesästä ja alkusyksystä jolloin yleisimpien hentosudenkorentojen päälentokausi on jo takanapäin. Alkukeväästä (maalis-huhtikuu) kaikki hentosudenkorennot Pohjois-Euroopassa ovat lähes järjestään kirsikorentoja.
Keskiruumiin selkäpuoli tummemman ruskea kuin muu osa keskiruumiista, ruumiin sivulla tumma pitkittäisviiru. Takaruumiin sivut vaaleanrusehtavat, jaokkeiden selkäpuolella tumma tiimalasikuvio. Keväällä tavattavat talvehtineet yksilöt hyvin tummia ja silmien yläosa sininen. Rusehtavat siipitäplät hyvin pitkät ja laskostetuilla siivillä siipitäplät ovat vain osittain päällekkäin.
Okatytönkorennon naaraan vaaleanruskea värimuoto muistuttaa idänkirsikorentoa jonkin verran sekä väritykseltään että kuvioinniltaan ja lentää usein samaan aikaan. Okatytönkorennon takaruumiin ja keskiruumiin kuviointi, sukuelimet ja siivet ovat erilaiset. Osa sirokeijukorennoista on väritykseltään rusehtavia, mutta ne eivät ole kuvioituja, ja siipien asento on useimmiten erilainen.
Idänkirsikorento laskostaa aina laskeutuessaan siipensä keskivartalon jommalle kummalle puolelle, sama yksilö voi laskostaa vuoronperään siipensä joko oikea- tai vasenkätisesti. Samaa kuitenkin tekevät usein myös iso- ja sirokeijukorento, joten tätä tuntomerkkiä ei yksistään voi käyttää määrittämiseen.
Toistaiseksi maassamme ei ole tavattu jo Ruotsissa ja Baltiassa tavattaa Sympecma fuscaa, mutta yksilöt kannattaa kuitenkin tarkistaa. Lajit ovat hyvin samankaltaisia ja esiintyvät usein samoissa paikoissa. S. fuscan keskiruumiin tumman yläosan alareuna on suora, ja kyljellä pitkittäisesti kulkeva raita on leveä, lähes kolmiomainen, eikä yhtä röpelöinen reunoiltaan kuin idänkirsikorennolla. Koiraan alemmat perälisäkkeet jatkuvat ylempien perälisäkkeiden sisähammastuksen ohitse ja alempien perälisäkkeiden kärjet ovat ulospäin kaartuneet.
Elinympäristö
Viihtyy Suomessa suojaisien merenlahtien ja runsaskasvustoisten lampien ja järvenlahtien rannoilla. Tyypillisiä biotooppeja ovat pitkien, suojaisten ja ruovikkorantaisten merenlahtien rantaniityt sekä runsaskasvustoiset makeanveden lampareet. Kuvia lajin elinympäristöstä. Sisämaassa mm. Lohjan Vaanilanlahden esiintymä on rehevän järven rantalaidunta ympäröivä ruovikko ja Lappeenrannassa tuore, runsaskasvustoinen lammikko. Lajin on todettu lisääntyvän Suomessa sekä merenrantojen "murtovesiallikoissa"1 että sisämaassa makeassa vedessä.
Esiintyminen
Lentoaika: Talvehtineet yksilöt maalis-kesäkuussa. Uusi sukupolvi lentää heinäkuun lopulta alkaen ja se talvehtii. Tavattu lennossa 18.7.-29.10. ja 9.3.-21.6. välisinä aikoina. Talvehtivia yksilöitä ei Suomessa ole tavattu.
Suhteellisen harvinainen ja melko vähälukuinen laji. Esiintymisalueellaan lajia tavataan vain paikoittaisesti, ja useimmiten yksilöitä voi havaita korkeintaan joitain kymmeniä samalla paikalla.
Suurin osa havainnoista on etelärannikolta.
Laji esiintyy ilmeisesti paikallisena, mutta suhteellisen yleisenä eteläisellä rannikkoalueella välillä Hamina-Hanko. Lajia on löydetty myös Lappeenrannan, Etelä-Hämeen Lopen ja Hyvinkään alueilta. Lisääntyminen todettiin ensimmäisen kerran Lappeenrannassa vuonna 2007 makeavetisellä lampareella. Myös Varsinais-Suomen ja Uudenmaan sisämaasta on joitain lisääntymiseen viittaavia havaintoja.
Vuonna 2008 Kaakkois-Suomessa viimeiset aikuiset yksilöt havaittiin toukokuun lopussa (yhdellä paikalla tandem vielä 19.6.) ja ensimmäiset samoilta alueilta kuoriutuvat teneraalit elokuun lopussa. Toukkakehitys kestänee Suomessa siis noin 3 kuukautta, ehkä hieman enemmän, mutta varmoja havaintoja saataisiin laskemalla keväällä päivittäin lentävät ja lisääntyvät yksilöt, sekä syksyllä tarkastelemalla kuoriutuvien yksilöiden määriä.
Ensimmäinen todistettu yksilö löydettiin 17.5.2004 Dragsfjärdin Örön linnakesaarelta Jaakko Kullbergin valorysästä. Yksilö oli lentänyt valorysään 4. - 17.5. välisenä aikana. Tämän jälkeen löydettiin useita yksilöitä: 5.5. kuvattu Sympecma -laji Virolahdelta ja toukokuun lopussa useita yksilöitä Porvoon Pellingistä. Kun tietoisuus lajista lisääntyi, se todettiin valokuvatun Porvoon Pellingissä jo vuonna 2002, mutta jääneen aikaisemmin määrittämättä. Lue tarkemmat tiedot Sami Karjalaisen sivustolta.
Muuta
Mainittu Luontodirektiivin IV(a) -liitteessä, jossa luetellut lajit edellyttävät tiukkaa suojelua. Lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Laji on myös rauhoitettu Luonnonsuojelulain nojalla. Kts. Sudenkorentojen suojelu
Lajista on käytetty säännöllisesti myös synonyymejä Sympecma annulata ja Sympecma braueri. Matti Hämäläisen artikkeli idänkirsikorennon suojelustatuksesta (Luonnon Tutkija 3/2006) ladattavissa korento.net -sivuilta
1 = Suomenlahden sisälahtien pohjukoiden vesi on useimmiten käytännössä suolatonta, esimerkiksi Pohjanpitäjänlahdella suolapitoisuus on lähes 0 %. Tällaiset vedet ovat useimmiten luokiteltavissa makeiksi vesiksi.
Kuvia
Koiras. Kuva: Rane Olsen
Naaras. Kuva: Rane Olsen
Idänkirsikorentokoiras, Kirkkonummi. Kuva: Jukka Toivanen
 Idänkirsikorentokoiras. Kuva: Sulka Haro
|
 Idänkirsikorentokoiras. Kuva: Sulka Haro
|
Idänkirsikorentonaaras. Huomaa ruskeankirjava yleisväritys ja pitkät siipitäplät. Siivet ovat lajityypillisesti taitettuina toiselle puolen takaruumista. Kuva: Lisse Tarnanen
Idänkirsikorennot tandemissa munimassa. Laji suosii rantaviivaan kaatunutta ruovikkoa lisääntymispaikkanaan. Kuva: Petri Metsälä
Idänkirsikorentohabitaattia Kirkkonummella 3/2007 - ruovikkoa, avointa rantaniittyä ja lämpimiä pensaikkoja. Vaikka lunta on vielä maassa, kevätaurinko lämmitti tarpeeksi ja useita yksilöitä näkyi lennossa. Kuva: Jussi Mäkinen
Lähteet
- Dijkstra, K.-D. 2006: Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe.
- Jödicke, R. 1997: Die Binsenjungfern und Winterlibellen Europas.
- Kullberg, J. 2004: Suomelle taas uusi sudenkorentolaji! - Suomen Luonto 63:17
- Askew,R. 2004: The Dragonflies of Europe
- korento.net sudenkorentosivusto
- http://www.hatikka.fi/ Hatikka -järjestelmän havainnot
- Matti Hämäläisen kirjoitus "Suppusiipisestä" Luonnon Tutkija 3/2006, linkki korento.net -sivustolla olevalle PDF:lle
- Uudenmaan ympäristökeskus: Suomen Natura 2000-kohteet. Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue. Uudenmaan ympäristökeskus. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=81533&lan=fi Viitattu 20.6.2011