Lähialueiden lajeja

Korentowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Termillä "lähialue" tarkoitetaan tässä Baltiaa ja Itä-Eurooppaa, Venäjän länsi- ja luoteisosia eteläistä Skandinaviaa ja pohjoista Keski-Eurooppaa (Saksan ja Puolan pohjoisosat), sekä näillä alueilla säännöllisesti tavattavia harhailijoita.

Suomesta on tavattu 62 lajia sudenkorentoja, mutta lähialueilla tavataan useita maallemme vieraita lajeja. Jotkut lajit, kuten kiilaukonkorento Aeshna isoceles, ovat erittäin paikallisia, mutta useilla lajeilla on kovaa potentiaalia lentää Suomeen. Oma lukunsa tässä suhteessa on lännenkirsikorento Sympecma fusca, jota tavataan jo Ruotsissa, vain 60km Ahvenanmaasta länteen.

Useilla sudenkorentolajeilla tunnetaan voimakasta vaellusviettiä. Mm. syyskorennot, etelänukonkorento, idänkirsikorento sekä keritytönkorento ovat tunnettuja vaeltajia. Verikorennon runsaus vaihtelee etelärannikolla sen mukaan miten vaelluksia on ulottunut Suomeen. Keritytönkorento levittäytyi Suomeen kolonisoimalla paikoitellen eri alueita. Samoin eteläntytönkorennon Suomen valtaus sai todennäköisesti alkunsa muutaman vaeltajan aikaansaamasta populaatiosta. Jopa neidonkorento voi vaeltaa lyhyitä matkoja.

Tunnettuja vaeltajia ovat myös eteläisemmät keijukorennot, useat eksoottiset syyskorennot kuten kulkusyyskorento Sympetrum fonscolombii (tavattu jo Suomessa) ja kulku-ukonkorento Anax ephippiger (samoin tavattu jo Suomessa). Euroopasta tunnetaan myös eksoottisempia vaeltajia, kuten Crocothemis erythraea - Välimeren alueen laji jota tavataan säännöllisesti Britanniassa - , ja jopa pohjoisamerikkalaisia lajeja kuten Anax junius. On mahdollista että jokin kaukanakin tavattava laji voi voimakkaiden etelätuulien vaikutuksesta harhautua Suomeen, mutta todennäköisyys on erittäin pieni.

Tyypillisesti vaeltajalajit ovat elinalueillaan pienissä seisovissa vesistöissä viihtyviä lajeja. Monilla niistä on nopea toukkakehitys ja useita sukupolvia vuodessa. Näiden lajien aikuiset siirtyvät suotuisten sääolojen perässä pitkiäkin matkoja, sillä niiden lyhytaikaiset elinympäristöt ovat alttiita sääolojen muutoksille.

Mitään allamainituista lajeista ei ole havaittu Suomessa. Mikäli arvelet, luulet tai tiedät nähneesi jonkun näistä lajeista Suomen valtion alueella, niin siitä vaaditaan erittäin perinpohjainen selvitys, valokuvia tai pyydystetty yksilö.

Tälla sivulla esitettävien lajien suomenkieliset nimet ovat Suomen Hyönteistieteellisen Seuran sanastotoimikunnan hyväksymiä. __________________________________________________________________

L. barbarus.jpg

Kalveakeijukorento Lestes barbarus

Vihreän ja vaaleankeltaisen kirjava keijukorento, tavataan Tanskassa, Etelä-Ruotsissa ja Puolassa. Voimakkaasti kuvioitu, pään takaosa vaalea. Siipitäplät mustavalkoiset. Koiraan alemmat perälisäkkeet lyhyet. Vaeltajalaji, on levittäytynyt viime aikoina voimakkaasti luoteeseen ja pohjoiseen.

__________________________________________________________________

L. viridis.jpg

Pajukeijukorento Chalcolestes viridis

Syn. Lestes viridis

Suurikokoinen, vihreä keijukorento. Tavataan lähimmillään Tanskassa (2006), Puolassa ja Valko-Venäjällä. Siipitäplä hyvin pitkä ja aikuisella yksilöllä vaaleanoranssi. Koiraan ylemmät perälisäkkeet valkoiset ja alemmat lyhyet.

__________________________________________________________________

S. fusca-1.jpg

Lännenkirsikorento Sympecma fusca

Muistuttaa hyvin paljon idänkirsikorentoa sekä ulkonäöltään että elintavoiltaan, mutta on hyvin nähtynä melko helppo erottaa. Keskiruumiin sivujen mustat juovat leveät ja melko tasaiset, keskiruumiin selkäpuolen tumman alareuna suora eikä siinä ole idänkirsikorentomaista pykälää.

Lännekirsikorento on lähivuosina erittäin todennäköinen "suomenpinna". Laji tunnetaan jo Ruotsista jossa sitä tavataan Tukholman pohjoispuolella, vain 60km Ahvenanmaan Eckeröstä. 'Lännenkirsikorento on levittäytynyt voimakkaasti pohjoiseen 1990-2000 -luvuilla, ja sitä tavattaan Ruotsin lisäksi jo ainakin Valko-Venäjällä asti. Biotooppivaatimukset ja biologia lähes identtiset idänkirsikorennon kanssa, esiintyvät usein sympatrisesti.

__________________________________________________________________

Eryvir bulgaria makinen.jpg

Allikkotytönkorento Erythromma viridulum

Isotytönkorennon pienempi sisarlaji. Levittäytynyt voimakkaasti pohjoiseen ja luoteeseen viime vuosina, kotiutunut jo Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin. "Vallannut" Englannin vajaassa kymmenessä vuodessa (linkki). Muuten Etelä- ja Keski-Euroopan laji. Muistuttaa väritykseltään ja käyttäytymiseltään erittäin paljon isotytönkorentoa, mutta takaruumiin 2., 3. ja 9. jaokkeen sivut siniset, takaruumis usein ylöspäin käyristetty. 10. jaokkeessa X-kuvio. Hieman isotytönkorentoa pienikokoisempi, naaraalla selkeät pronssinsävyiset olkajuovat.

__________________________________________________________________

Coenagrion glaciale, Coenagrion hylas

Siperialaisia lajeja. C. hylas esiintyy myös reliktinä Alpeilla. Lajit tavattu Pinegan karstialueelta, noin 600 kilometriä Kuusamosta itään, jossa lienevät reliktejä. Glaciale muistuttaa kuutytönkorentoa, mutta eroaa mm. silmäntaustäplien muodon perusteella. Hylas muistuttaa suurikokoista taigatytönkorentoa. Kuvia lajeista löytää helpoiten Googlella ja [Tästä PDF:stä]. Glacialea ei käsitellä eurooppalaisissa määrityskirjoissa.

__________________________________________________________________

Aesiso bulgaria makinen.jpg

Kiilaukonkorento Aeshna isoceles

Syn. Anaciaeshna isoceles, Aeshna isosceles [sic]

Ruskea, keskikokoinen ukonkorento, jolla vihreät silmät, kirkkaat siivet, takaruumiin 2. jaokkeessa keltainen kolmio.

Tavataan Etelä-Ruotsissa, Latviassa ja Virossa. Muualla paikallinen, elintavoiltaan hyvin vaihteleva laji - esimerkiksi Britanniassa sahalehdensuosija, mutta mantereella myös vesistöissä joissa sahalehteä ei esiinny. Ilmeisesti kaukaista sukua muille Aeshna-suvun sudenkorennoille, saattaa kuulua omaan sukuunsa joka on lähempänä keisarikorentoja Anax.


__________________________________________________________________

Somatochlora graeseri

Välkekorentoa muistuttava kiiltokorentolaji, tunnetaan Venäjältä Pinegan karstialueelta. Toukkanahka on piikkinen, muistuttaen välkekorentoa, siinä on vaskikorentomaiset tummat kuviot keskiruumiin sivuilla, suuret selkäoat ja pitkät taaksepäin sojottavat piikit takaruumiin 9. jaokkeessa. Aikuisen siipien tyvellä on ruskeat läiskät; naarailla on voimakasta keltaista kuviointia muun muassa takaruumiin tyvellä. Vatsa ja siipien välinen alue on usein keltainen.


__________________________________________________________________

O. brunneum-13.jpg

Silosinikorento Orthetrum brunneum

Muistuttaa meikäläisistä lajeista lähinnä hoikkasinikorentoa, mutta on sitä hieman kookkaampi. Erottavina tuntomerkkeinä hoikkasinikorentoon sukukypsän koiraan naama on vaaleansininen ja siipitäplät ovat korkeintaan takaruumiin leveyden mittaiset. Merisinikorennosta silosinikorennon erottaa ruskeiden siipitäplien avulla. Laji on tavattu lähimmillään Latviassa, Liettuassa ja Valko-Venäjällä.


__________________________________________________________________

Crocothemis erythraea

Crocothemis erythraea

Kirkkaanpunainen, litteä ja räikeän värinen laji, josta on käytetty joissain julkaisuissa nimeä "tulikorento". Alunperin Välimeren alueen laji, joka on levittäytynyt vauhdilla pohjoiseen. Tunnetaan jo Pohjois-Saksasta, missä laajalle levinnyt ja Kaliningradin alueelta Liettuan rajan tuntumasta. Tanskan ja Pohjolan ensihavainto tehtiin vuonna 2015.


__________________________________________________________________


On myös muita vaeltajalajeja joita voidaan erinomaisella onnella tavata lähialueilla. Näistä lajeista löydät helpoiten tietoa Googlella tai Dijkstran ja Lewingtonin Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe -kirjasta.

Lähteet

  • Bernard, R. 2012: East Palaearctic Somatochlora graeseri Selys occurs as a postglacial relict in Europe west of the Urals (ANISOPTERA: Corduliidae). - Odonatologica 41(4):309-325.
  • Buczynski, P., Moroz, MD. 2008: Notes on the occurrence of some Mediterranean dragonflies (Odonata) in Belarus - Polskie Pismo Entomologiczne [Pol. Pismo Entomol.]. Vol. 77, no. 2, pp. 67-74.
  • Bönsel, A., Frank, M. 2011: Eine Momentaufnahme von Crocothemis erythraea (Brúlle, 1832) und Aeshna affinis Vander Linden 1820 in der nordostdeutschen Jungmoränenlandschaft von Mecklenburg-Vorpommern (Odonata). - Entomologische Nachrichten und Berichte 55:37-42.
  • Clausnitzer, H.-J., Hengst, R., Krieger, C., Thomes, A. 2010: Boyeria irene in Niedersachsen (Odonata: Aeshnidae). - Libellula 29(3-4):155-168.
  • Karjalainen, S. 2010: Suomen sudenkorennot. Tammi. 239 s.
  • Martin, M., Luig, J., Ruusmaa, J., Heidemaa, M. 2008: Eesti putukate levikuatlas. Distribution Maps of Estonian Insects. 3. Kiilised - Odonata. 64s. Tartu 2008.