Etelärannikon sudenkorennot

Kohteesta Korentowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

'Sudenkorentoretkeily etelärannikolla', eli kaistalla noin Virolahdelta noin Turkuun, alkaa aikaisin. Kevään ensimmäisinä oikeasti lämpiminä päivinä esiin kömpivät ensimmäiset idänkirsikorennot Sympecma paedisca, joita voi löytää lämpiminä päivinä sopivilta paikoilta. Toukokuun alussa aloittavat kuoriutumisen jo pikkulampikorennot ja isolampikorennot. Tästä lentokausi jatkuu pitkälle syksyyn, aina lokakuun puoleenväliin asti, jolloin lennossa ovat vielä etelänukonkorennot ja syyskorennot. Onpa punasyyskorento havaittu marraskuussakin, harrastettavaa on siis pitkäksi aikaa.

Sisällysluettelo

Kevät

Kevään ensimmäinen laji etelärannikolla on idänkirsikorento. Lajia voi etsiä kaikenlaisten suojaisten ruovikkoisten merenlahtien läheisyydessä olevilta niityiltä jo maaliskuun aurinkoisina ja lämpiminä päivinä, jolloin talvehtineet yksilöt heräävät talviunestaan ja kömpivät esiin. Laji on toistaiseksi paikallinen, mutta sopivilla alueilla, kuten Kirkkonummen Porkkalassa, ilmeisesti suhteellisen tavallinen. Laji viihtynee parhaiten ruovikkoisissa suojaisissa merenlahdissa ja niiden rantaniityillä.

Varsinaisesti korentokausi alkaa korentojen kuoriutumisesta. Toukokuun alkupuolella esiin kömpivät jo useat lajit. Kevään alkusoittoa toukokuussa tuovat korentoharrastajille pikkulampikorento ja isolampikorento, vaskikorento, kuutytönkorento, keihästytönkorento ja vihertytönkorento. Kuutyttö, lampikorennot, vaskikorento ja keihästyttö löytyvät näin aikaisin useimmiten soilta ja lämpimistä paikoista. Vihertytönkorentoa joutuu etsiskelemään erilaisilta runsaskasvustoisilta lampareilta ja järvenlahdilta, tunnettuja paikkoja ovat mm. Espoon Mossenkärr ja Helsingin Uutela - lajin päälentokausi on toukokuun lopulla. Kuutytönkorento, toinen aikainen jantteri, on harvinainen etelärannikolla ja paikkoja tiedetään toistaiseksi vain joitakin, mm. Kirkkonummen Meikossa ja Sipoon Bakunkärrs träsketillä, joilta lajia kannattaa etsiä toukokuun lopulla.

Toukokuun lopulla monet kesälajit ovat jo saattaneet aloittaa lentonsa.

Kesä

Kunnon lentokausi alkaa kesäkuussa ja tämän kuukauden aikana huomattavan suuri osa Suomen korentolajeista näyttäytyy ensi kerran. Ensimmäiset ukonkorennot ilmaantuvat juhannuksen tienoilla, mutta jo kesäkuun 2. - 3. viikon aikana lennossa havaitaan suuri osa lajistosta. Karvaukonkorento on alkukesän laji; siinä missä muita ukonkorentoja kannattaa harrastaa elokuussa on karvaukolle kesäkuu parasta aikaa. Erittäin harvinaiset sorjahukankorennot aloittavat lentonsa kesäkuun 10. päivän tienoilla, mutta tämän lajin löytäminen on merkkitapaus.

Liitokorento on kesä-heinäkuun laji ja vaikeasti löydettävissä. Lajia kannattaa etsiä reheviltä järviltä ja lammilta joissa on runsaasti vesikasvillisuutta ja ruovikkoa - laji ei ole mitenkään erityisen harvinainen mutta vaikeasti havaittavissa. Lajista löytää helpommin toukkanahkoja kuin aikuisia, sillä liitokorennot liitelevät korkealla maan päällä tai kaukana veden yllä.

Ukonkorennot ovat niitä harvoja korentoja joiden päälentoaika alkaa vasta loppukesästä. Vaikka sini-, suo- ja ruskoukonkorentoa tavaan jo juhannuksen aikaan on näiden lajien massaesiintyminen vuorossa vasta heinäkuussa. Karvaukonkorento on kuitenkin poikkeus, laji lentää yleisenä jo juhannusta ennen. Hyvä paikka etsiä lajia on Pohjan Skuru.

Kiiltokorennoista aikaista vaskikorentoa ja keskikesän välkekorentoa löytää lähes kaikkialta. Hoikkakiiltokorento on harvinainen, lajia on tavattu Kirkkonummen Meikossa ja Sipoon Bakunkärrs träsketillä joten hoikkista voinee etsiä muualtakin suhteellisen luonnontilaisten suolampien lähettyviltä. Lajia kannattaa etsiä heinäkuussa.

Syksy

Heinäkuun lopulla hentosudenkorentojen lentokausi alkaa jo päättyä, ja varsin monet lajit alkavat kadota. Sen sijaan suurten ukonkorentojen varsinainen lentoaika on käynnissä. Isoukonkorentoa kannattaa etsiskellä suolampareilta heinä-elokuun taitteessa, hyvä paikka on mm. Espoon Nuuksio. Suoukonkorentoja löytyy monilta suolammilta, sini- ja ruskoukonkorentojen ollessa jokapaikanlajeja. Rannikkoukonkorentoa voi etsiä mahdollisimman läheltä runsaskasvustoisia merenlahtia, tunnettuja paikkoja ovat mm. Helsingin Santahaminan sotilasalue, Espoon ja Hangon merenlahdet ja Haminan alue. Etelänukonkorentoa varten on viime vuosina vaadittu lähinnä etelänpuoleista puhuria ja rannikon läheisyydessä retkeilyä - korentoja on näkynyt mm. Helsingissä lähes kaikkialla, usein kaukanakin vedestä.

Idänkirsikorentoa voi mennä etsiskelemään elokuun loppupuolella merenlahtien rantaniityiltä.

Loppusyksyn lajisto on niukkaa: joitakin yksittäisiä ukonkorentoja, viimeisiä keijukorentoja. Syyskorennot kuitenkin lentävät jopa marraskuulle asti, ja hyvillä säillä voi havaita kymmeniätuhansia syyskorentoja vielä syyskuun lopulla. Punaisten syyskorentojen sekaan voi kätkeytyä harvinainen verikorento jota tavataan itä-Helsingin merenrannoilla hyvin paikallisena ja harvinaisena, tai hyvin hankalasti määritettävä lännensyyskorento - tarkkaavaisuus palkitaan!

Muuta

Helsingin tällä hetkellä tunnetut korentovedet koordinaatteineen löydät täältä.