Sudenkorentojen elinympäristöt

Korentowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sudenkorennot viihtyvät vesistöjen varsilla, ja sudenkorentojen etsimisessä vesistöt ovatkin äärimmäisen tärkeitä. Sudenkorennot munivat veteen ja toukat elävät vesissä - korentojen lyhyt aikuiselämäkin on melko tiukasti veteen sidottu. Korentoharrastaja suuntaa siis useimmiten sinne, missä lajeja ja yksilöitä on runsaasti ja helposti havaittavissa.

Eri korentolajeilla on erilaiset biotooppi-, eli elinympäristövaatimukset. Yhdelle lajille sopiva biotooppi ei välttämättä sovi toiselle. Osa lajeista suosii virtavesiä, osa merenlahtia, osa erilaisia allikoita - listaa voi jatkaa. Kullakin biotoopilla on oma peruslajistonsa, ja jotkut harvat lajit elävät vain ja ainoastaan tarkoin määritellyissä ympäristöissä. Monet ovat kuitenkin joustavampia: neidonkorento elää niin kivikkoisten koskien kuin rehevämpien, hitaasti virtaavien virtojen suvannoilla, ja siniukonkorentoon voi törmätä niin suolammilla, järven- ja merenlahdilla kuin jokisuvannoillakin. Jotkut lajit selviytyvät erittäin laajassa skaalassa erilaisia ympäristöjä. Toiset lajit, kuten esimerkiksi isoukonkorento ja taigatytönkorento, ovat puolestaan tiukasti sidottuja tiettyihin biotooppeihin.

Kokemuksen kautta korentoharrastaja oppii nopeasti arvioimaan sen, mitä lajistoa milläkin paikalla voi ehkäpä tavata. Yllätyksiäkin sattuu - jokin laji voi puuttua kokonaan, vaikka olosuhteet olisivat sopivia, ja joskus voi tavata vaikka täplälampikorennon nevareunaisella suolammella.

Korentoja voi kohdata muuallakin kuin rannoilla, kuten jokainen metsäautoteitä ajellut on huomannut. Alkukesällä korentoharrastaja saattaa kahlailla hyvännäköisiä lampia havaitsematta sopivassa paikassa jotakin tiettyä lajia, jota kuitenkin lentelee runsaana vaikkapa kilometrin päässä hakkuuaukeilla. Nuoret korennot nimittäin hajaantuvat usein kauaksikin syntymävesistöistään aikuistumaan. Näin ne välttävät kilpailua, voivat rauhassa keskittyä ravinnonhankintaan ja sukukypsyyden saavuttamiseen, ja saattavat jopa löytää itselleen reviirin uudelta alueelta. Hentosudenkorennot saattavat etääntyä vain ehkä joitain metrejä rantaviivasta, mutta esim. jokikorennot, jotka ovat vaateliaita virtavesilajeja, voivat vaeltaa kilometrien päähän lähimmistä joista. Usein naaraat myös pysyttelevät kauempana vesistöistä, saapuen niille lähinnä parittelemaan ja munimaan. Tämäkin hajaantuminen on lajikohtaista.

Korentoja etsivää voi siis hyvällä syyllä patistaa menemään rannalle. Biotoopit voidaan ryhmitellä karkeasti vaikkapa seuraaviksi.

Suot ja metsälammet

Suolampia voitaisiin hyvällä syyllä pitää Suomen tyypillisimpänä korentoympäristönä. Suoreunuksen ympäröimiä lampia on tuhansia ja niiden lajisto on näkyvää, mielenkiintoista ja monipuolista. Rahkasammalreunaiset tummavetiset suolammet tarjoavat hyvän retkikohteen alkukaudesta loppusyksylle asti. Suolampia on monenlaisia ravinteikkaista lettorantaisista lammikoista aina hyvin karuihin, rahkasammalten hallitsemiin kuljuihin.

Lajistosta suolampien mielenkiintoisinta antia edustavat muunmuassa nevarantaisten lampien peruslaji taigatytönkorento, usein rehevämpiä lampia suosiva kuutytönkorento, isoukonkorento, jokapaikanlaji suoukonkorento sekä avosoiden hoikka- ja aapakiiltokorento. Laaja-alaiset lajit, kuten syyskorennot ja ruskohukankorento, ovat myös usein erittäin runsaita. Harvinaisemmat kiiltokorennot suosivat suuria avosoita eivätkä vaadi niin suuria avoimia lampia kuin esimerkiksi ukonkorennot. Jos lammella on runsaasti kelluslehtisiä kasveja, voi siellä tavata myös esimerkiksi lummelampikorennon ja yleisen isotytönkorennon.

"Alkukeväästä", eli toukokuun alussa, suolammilla havaitaan usein ensimmäiset korennot: ruskohukankorento, pikkulampikorento, isolampikorento ja vaskikorento. Varhain lentonsa aloittaa myös vähälukuinen kuutytönkorento ja toukokuun lopulla jo suuri osa zygopteroista. Kesällä lajisto muuttuu hieman. Kesäkuun lopulla ukonkorennot lentävät jo aktiivisesti. Heinäkuun loppu - elokuun alku on hyvää aikaa etsiä isoukonkorentoa, joka viihtyy pienillä metsälammilla. Suoukonkorento löytyy monesta paikasta. Myös etelässä erittäin harvinainen mutta pohjoisessa yleinen pohjanukonkorento löytyy helpoiten juuri suolta. Pohjoisimmassa Lapissa voi suolammilta löytää myös salamyhkäisen tundrakiiltokorennon.

Suobiotooppi.jpg

Suoreunuksinen lampi Tammelassa, Etelä-Hämeessä. Tällä lammella lensi mm. isoukonkorento, suoukonkorento, taigatytönkorento ja pikkulampikorento.

Aescaehabitppo.JPG

Avosuo Haminassa. Tällä suolla tavataan mm. harvinaista pohjanukonkorentoa. 6/07, kuva: Petri Parkko

Joet ja purot

Jokien ja purojen lajisto eroaa huomattavasti seisovien vesistöjen lajistosta. Jokikorennot ja purokorento, immen- ja neidonkorento, sulkakoipikorento, punatytönkorento, sorjahukankorento ja hoikkasinikorento ovat lähes puhtaita virtavesilajeja - mutta eteläisemmillä leveysasteilla näitä lajeja ja lähisukulaisia tavataan runsaasti myös seisovissa vesistöissä! Hitaasti virtaavien jokien suistoista ja suvannoilta löytyy myös seisovan veden lajistoa. Hyvä biotooppi on kirkas, melko runsaskasvustoinen ja virtausnopeudeltaan vaihteleva metsäinen pikkuvirta. Tällaiselta löytää helposti lähes kaikki lajit, mutta sorjahukankorento ja hoikkasinikorento ovat hyvin paikallisia ja harvinaisia lajeja joita löytyy vain muutamilta paikoilta Suomesta.

Plapenbio1.jpg

Joki, jolla lentää mm. sulkakoipikorentoa. Kuva: Petri Metsälä

Purohabitaatti sulka haro.jpg

Pieni metsäpuro Pohjan alueella. Rannalla lenteli immenkorentoja.

Loppi purobiotooppi makinen.jpg

Pieni, erittäin kirkasvetinen ja luonnontilainen metsäpuro Lopella. Puron aurinkoisilla osuuksilla lentelee runsaana mm. sorjahukankorentoja, hoikkasinikorentoja, purokorentoja ja pihti- sekä aitojokikorentoja.

050710 Suo Kutunjoki.jpg

Keskikokoinen, ruskeavetinen Kutunjoki Suonenjoella on lajirikas joki. Sieltä on tavattu 25 lajia sudenkorentoja, kuten tyypilliset virtavesilajit kirjo- ja pihtijokikorento, purokorento ja punatytönkorento. Joen suvantokohdissa lentävät mm. siro- ja lummelampikorento.

Järvet ja suuremmat lammet

Järvenlahdet ja rehevät lampareet tarjoavat erittäin monipuolisen retkeilykohteen. Lajistostamme mm. täplälampikorento, liitokorento, isotytönkorento ja viherukonkorento ovat hyvin tyypillisesti seisovien vesien lajeja, ja virtavesilajeja lukuunottamatta suuri osa lajistostamme on tavattavissa tämänkaltaisista seisovista vesistä. Suolampien lajistoa voi tavata soistuneilla rannoilla, ja esimerkiksi hitaasti virtaavan puhdasvetisen joen rehevä suvanto tarjoaa helposti toistakymmentä lajia - lampikorentoja, ukonkorentoja ja tytönkorentoja. Myös syyskorennot ja hukankorennoista ruskohukankorento ovat ns. peruskamaa.

Ruovikkolampi sulka haro.jpg

Ruovikkoreunainen lampi Leivonmäen kansallispuistossa lähellä Jyväskylää. Myöhäissyksystä 2006 lammella lensi siniukonkorento, ruskoukonkorento sekä sirokeijukorento ja tummasyyskorento. Paikalla tehtiin myös yksi vuoden myöhäisimmistä okatytönkorento-havainnoista. Paikka Kansalaisen karttapaikassa

Aeshna viridis biotooppi makinen.jpg

Sahalehteä (Stratiotes aloides) kasvava rehevä ruovikon sisälle jäänyt lampare. Hauho, Etelä-Häme, elokuu 2006. Paikalla lensi tavallisempien lajien lisäksi rauhoitettua viherukonkorentoa.

Merenlahdet ja rannikko

Suomen rannikkoseutujen syvät merenlahdet ovat lähes makeaa vettä, ja lajistossa onkin suurta päällekkäisyyttä järvien kanssa. Laajat ruovikot vaikuttavat epäkiitollisilta kohteilta, mutta lampareiden luota voi löytää kaikenlaista. Hoikkatytönkorento on Suomessa pääosin rannikkolaji, joka viihtyy ruovikkoalueilla. Merisinikorento ja rannikkoukonkorento ovat myös pääsääntöisesti rannikkolajeja, joskin molemmista on myös sisämaalöytöjä. Vähäsuolaisten merenlahtien lajistoon kuuluvat myös uusi kolonisoija idänkirsikorento sekä sellaisia makeanvedenlajeja kuten liitokorento, syyskorennot ja täpläkiiltokorento. Tarpeeksi makeilla lahdilla lentää joskus myös täplälampikorentoa, ja onpa havaittu myös aitojokikorennon kuoriutumasta vähäsuolaisesta merenlahdesta!

Merenrantaniityiltä voi, mikäli onnetar on erittäin suotuisa, etsiä ja ehkä jopa löytää kaikista harvinaisinta korentolajiamme, kääpiötytönkorentoa.

Syksyllä rannikkoseudulla lentelee usein melko runsaasti etelänukonkorentoa ja syyskorentoja. Kuivilla kivikkoluodoillakin voi törmätä sirokeijukorentoon ja vaeltaneisiin ukonkorentoihin, mutta luotojen lajisto on useimmiten lähinnä vaeltaneiden syyskorentojen massaa.

Allikot, savikuopat ja muut seisovat pienvedet

Puutarhoissa, kaupunkien puistoissa, sorakuopissa, rakennustyömailla ja muissa vastaavissa paikoissa on usein pienialaisia seisovia, lämpimiä allikoita ja lampareita. Nämä pienvedet ovat usein ihmistoiminnan vaikutuksen alaisia tai suoraan niiden ansiosta syntyneitä. Tällaisten pienvesistöjen lajimäärä on usein pieni, mutta lajit voivat olla sitäkin mielenkiintoisempia.

Kausittain kuivuvista vesistöistä voi löytää isokeijukorennon, ja tuoreista sukkessiovaiheen alussa olevista kannattaa etsiä litteähukankorentoa. Mikäli onni on myötä, voi näistä löytää myös huippuharvinaisen keritytönkorennon. Pienet ja lämpimät lampareet joissa on hieman virtausta ovat hyviä paikkoja etsiä myös eteläntytönkorentoa.

Muuten lajistoa edustavat mm. sirokeijukorennot, syyskorennot, vaskikorento ja paikoin ukonkorentolajit - kirjoukonkorennon ollessa erityisesti allikoiden suosija.

060707 Herttoniemi palstalampare 1.jpg

Savipohjainen lampare, jota puut varjostavat - ihanteellinen ympäristö kirjoukonkorennolle. Kirjoukonkorennon lisäksi lammella tavataan ainakin ruskoukonkorentoja, sirokeijukorentoja, elokorentoja, puna- ja tummasyyskorentoja. Vuonna 2007 lammella tavattiin siro- ja eteläntytönkorentoja sekä täplälampikorento(!).

060816 Vanhakaupunki 004.jpg

Puistolampare Helsingin Toukolassa. Tässä keinotekoisessa lampareessa elää sirokeijukorentoja, keihäs-, siro- ja eteläntytönkorento, sini- ja ruskoukonkorentoja, elokorento sekä puna- ja tummasyyskorento. Paikalla on tavattu myös ainakin kirjoukonkorento, isolampikorento ja neidonkorento. Lampi on hyvin matala, eikä se siitä huolimatta kuivunut kesän 2006 kuivuudessa. Lampeen pumpataan vettä, ilmeisesti vesijohtoverkosta, ja siinä elää myös ruutanoita. 2007 lammella eli runsaasti eteläntytönkorentoja, mutta kesällä 2008 lammella havaittiin vain yksi korentoyksilö!

Kumpulapuellalammikko.jpg

Pieni ja matala puistolammikko Helsingin Kumpulassa. Lampareessa on runsas kasvillisuus ja hieman virtausta. Tämänkaltaisista lammikoista voi etelärannikolla löytää eteläntytönkorennon. Tämän lajin lisäksi muita lammikolla lisääntyviä lajeja ovat sirokeijukorento, sirotytönkorento, keihästytönkorento, ruskoukonkorento, ruskohukankorento ja punasyyskorento. Myös hoikkatytönkorento, vihertytönkorento, elokorento ja tummasyyskorento on tavattu.

Lahti kujalan monttu makinen.jpg

Soramontun pohjalle syntynyt lampi, jonka vesi on maaperästä tihkuvaa pohjavettä. Tällä paikalla on tavattu ensimmäistä kertaa Etelä-Hämeestä keritytönkorento ja eteläntytönkorento. Paikalla elää runsaana myös mm. litteähukankorento.

Loppukaneetti

Kuten sanottua, on jako vain karkea. Aukeat aapasuot ovat varsinkin hoikkakiiltokorennon lempialuetta, ja mitä kummallisimmista maantieojista voi löytää lisääntyviä ja hyvinvoivia korentoja. Jopa suurten järvien kivikkoiset rannat voivat tuottaa mukavan yllätyksen vaikka pihtijokikorennon muodossa. Hyvät paikat oppii kärsivällisesti haravoimalla, mutta tämän sivun paikkavinkkejä noudattaen pääsee varmasti kattavaan alkuun.